"Spleinaus: Spleinauksella tarkoitetaan sitä, kun
joku etuoikeutetusta positiosta selittää sorretuille tai sorrettujen puolesta,
mikä on tai ei ole heihin kohdistuvaa sortoa tai miten siihen tulisi reagoida,
niinkuin hän tietäisi paremmin kuin ihmiset, joihin kys. sorto kohdistuu.
Riippuen siitä, mistä ja kuka spleinaa, voidaan käyttää relevantin etuoikeuden
mukaista etuliitettä."
Esimerkki vammaisen naisen spleinauksesta:
Vammaisen naisen oikeudesta valita avustaja
intiimeissä toiminnoissa avustamiseen, loihe eräs palvelutuottajajohtaja lausumaan jotakuinkin näin:
- Meillä on velvollisuus työantajina valvoa, ettemme
työsyrji ketään sukupuolen mukaan, voimme joutua siitä vaikka työoikeuteen.
Yöllä on vain yksi henkilö töissä ja se voi olla mies. SITÄPAITSI olemme
saaneet hyvän koulutuksen ja olemme täysin sokeita
niille elimille!
"Tone policing on termi, jonka voisi kääntää suomeksi
sävyn kontrolloinniksi. Termillä tarkoitetaan tilanteita, joissa etuoikeutettu pyrkii siivoamaan syrjintää koskevista keskusteluista
pois syrjityn ilmaisemia tunteita ja henkilökohtaisuutta, koska etuoikeutettu osapuoli
kokee ne häiritsevinä. Valitettavasti emme kuitenkaan elä maailmassa, jossa
kaikki keskustelijat olisivat samalla viivalla syrjinnän suhteen. Sukupuolen,
seksuaalisuuden, yhteiskuntaluokan, vammaisuuden tai etnisen taustan kaltaiset
tekijät ovat saattaneet keskustelijoita eriarvoisiin asemiin jo ennen kun
keskustelu on päässyt käyntiin. Sävyn kontrollointi on tämän tosiasian
kieltämistä. Kun etuoikeutetussa asemassa oleva pyytää toista rauhoittumaan
tämän kertoessa kokemuksistaan syrjinnästä tai reagoidessaan keskustelussa
tapahtuvaan syrjintään, hän valitsee pitää kiinni omista etuoikeuksistaan.
Feministit ovat nimittäin huomauttaneet, että sävyn kontrollointi näyttäisi
kohdistuvan ennen kaikkea sorrettuihin ryhmiin. "
Esimerkki vammaisen henkilön kokemuksen sävyyn tarkertumisesta:
Vammainen henkiö kertoo saamastaan kohtelusta apuvälineen luovuttamisen yhteydessä. Apuvälinekeskuksen esihenkilö sivuuttaa täysin itse asian ja sanoo, että olipa ikävään sävyyn kerrottu kokemus ja että hän ihan loukkaantui ammattitaitoisen henkilökuntansa puolesta!
Vammainen henkiö kertoo saamastaan kohtelusta apuvälineen luovuttamisen yhteydessä. Apuvälinekeskuksen esihenkilö sivuuttaa täysin itse asian ja sanoo, että olipa ikävään sävyyn kerrottu kokemus ja että hän ihan loukkaantui ammattitaitoisen henkilökuntansa puolesta!
Ensimmäisessä tapauksessa en paljoa sanonut, koska tilaisuus ei ollut tätä
varten, vaan koski palveluasumisen esittelyä. Sanon kyllä myöhemmin. Minulle asian esille
ottaminen ihan väärässä paikassa, ilmeisesti läsnäoloni provosoimana, kertoo paljon
palveluntuottajan vammais- ja ihmiskäsityksestä. Sinänsä se ei ole mikään uutinen, onhan tätä
intiimiavustamisasiaa puitu Helsingin Sanomien yleisönosastoa myöten ja suht´koht samoilla
argumenteilla.
Toisessa tilanteessa vetosin ensin asemaani siinä ryhmässä (olen siellä
kokemustoimijana). Sitten vetosin YK-sopimukseen, jonka mukaan vammaisia
ihmisiä TULEE kuulla häntä koskevissa asioissa. Minä olin se ihminen, jolle
apuväline luovutettiin. Kyse oli minun omasta kokemuksestani. Mieli teki pamauttaa kunnon performance ja kävellä
ulos. Minua moittinut henkilö oli minua reippaasti nuorempikin. Hankkeen takia en
niin tehnyt, ei itkupotkuraivarini olisi apuvälineiden käyttäjäjien asemaa tippakaan parantanut. Ehkä vastapuoli siihen pyrkikin, että olisi voinut kahvitunnilla alaistensa kanssa päivitellä että tommosia ne...Lisäksi hankkeesta vastaava järjestö ja vieressä istuva vertainen olivat kanssani täysin samaa mieltä. En siis joutunut leipääni syömään kyynelten kostuttamana.
Nämä asiat tapahtuivat peräkkäisinä päivinä, tällä viikolla. Kumpikin
oli siinä suhteessa valaiseva, että opin tosi paljon itsestäni, voinnistani ja olosuhteistani. Ihan kohta 60 vuotta olen tullut em. argumenteilla teilatuksi. Joko en tajua
tai sitten esitän asiani väärässä sävyssä. Ei ole helppoa tulla omaksi
itsekseen, kun ympärillä pyörii koko joukko ihmisiä, joilla on otsaa sanoa mikä on minulle hyvää, kaunista ja totta, vaikka tienaavat leipänsä vammaisuudestani.
Vähän aikaa sitten kirjoitin toisen aktivistin seinälle
nk. Sam-boy ilmiöstä. Rotusorron aikaan mustat miehet, iästä riippumatta, olivat etuoikeutetuille
aina Sam-boy. Kuvaan kuului vaatimus nöyristelystä, kiitollisuudesta sekä vähään ja kohtaloonsa tyytymisestä. Rutkasti
nuoremmat valkoiset ihmiset saattoivat pojitella iso-isiensä ikäisiä miehiä esittäen em. vaatimuksia. Kerrotaan, että rotusorron päätyttyä osa ei osannut luopua Sam-boy roolistaan ja aktivistit sitten heitä siitä moittivatkin. Olen
välillä miettinyt, onko minussa vammaisena ihmisenä tätä samaa arkuutta tai onko
meissä ryhmänä? Vastaisin, että kyllä on. Vuosituhantinen alisteinen asema ja
kohtaloonsa tyytymisopit ovat jättäneet meihin jälkensä. Ei tämä helppoa ole.
Onneksi on YK-soppari! – ja Nuttura
Lähteet:
Feministinen kirkko blogi 21.3.2017; Saako sorrettu
suuttua
Feminiksi-Pirkka blogi 10.6.2016; Feministiseen
keskusteluun liittyvää sanastoa
