keskiviikko 31. maaliskuuta 2021

KULJETUSPALVELUJA TAKSIKATEUSKULTTUURISSA

Meillä on Suomessa ollut voimassa ikiaikanen taksikateus. Ennen vanhaan ei oikein kehdattu mennä taksilla oman oven eteen. Jäätiin korttelia kauemmas, ettei vaan naapurit näe! Itse maksaviakin on siis piikitelty. Kansanedustajien taksinkäyttö on jokavuotinen mediatapahtuma. Vammaisiin henkilöihin tämä ”kulttuuri” vaikuttaa siten, ettei suuri yleisö eikä edes päättäjät ymmärrä, että taksipalvelu on vakavasti liikkumisesteisille kansalaisille pelkästään tapa taata edes jonkinlaista perustuslain mukaista liikkumisen vapautta. Mitään luksusta siinä ei ole. Päinvastoin palvelun saaminen perustuu hyvinkin rajalliseen toimintakykyyn, vaikka se ei aina ulkopuolisin silmin katsottuna miltään erikoiselta näyttäisikään. Taksikateuskulttuurimme saa näistä äkkinäisistä arvioista vettä myllyynsä ja lannoitetta kukoistamiseensa. Siksi kuljetuspalvelun käyttäjät ovat joutuneet tottumaan jos jonkinlaiseen kohteluun.

Olen itsekin saanut vuosikymmenten saatossa kuulla niin sosiaaliviraston toimistosihteerin kuin valtiolaitoksen työkavereiden suulla kuinka heistäkin olisi kiva mennä taksilla töihin. Tekipä tämä valtionlaitoksen henkilökunta minulle erään kerran onnittelukortin, jossa pääosaa näytteli, ei se onnittelu, vaan taksilla töissäkäyminen. Heistä se oli ilmisesti hauskaa huumoria? Valtavirtaan kuuluvat naapurit ja harrastuspiirin jäsenet ovat useamman kuin kerran kuittailleet "etuoikeutetusta asemastani".

Alun perin kuljetuspalvelut olivat vaikeavammaisen kansan keskuudessa itseasiassa ainoa yhdenvertainen vammaispalvelu huolimatta siitä, missä päin Suomea asui. Sai mennä 9 kertaa kuukaudessa asioimaan ja kerran päivässä töihin tai opiskelemaan. Sitten keksittiin matkapalvelukeskukset. Minusta tämäkin osin liittyy taksikateuskulttuurimme. Joka tapauksessa ensi vuonna helsinkiläiset vaikeavammaiset kuljetuspalvelujen käyttäjät joutuvat juhlimaan kahta vuosikymmentä matka”palvelun” asiakkaina. Alkaa siis 3. vuosikymmen väen väkisin, kuin Tuhkimon sisarpuolella, 38 numeron jalan survominen 35 numeron kenkään. Palvelustahan  on yhdenvertaisuuden nimissä haluttu tehdä mahdollisimman paljon julkisen liikenteen kaltaista, sillä odottavathan vammattomatkin ihmiset bussia.

Minusta koko ajatus julkisen liikenteen soveltamisesta vammaispalvelujen mukaisiin kuljetuspalveluihin on kerrassaan outo, sillä vammaispalvelulain mukaan kuljetuspalvelua voi saada vain sellainen henkilö, jolla on suuruudeltaan niin reipas vamma, ettei hän ilman kohtuutonta vaikeutta kerta kaikkiaan pysty julkisilla kulkemaan. Ymmärrettaisiinkö tämä, jos 3. vuosikymmenen kunniaksi alettaisiin yhdenvertaisuuden nimissä muokata  julkista liikennettä Matkapalvelujen kaltaiseksi?

Voisivat aloittaa bussien aikatauluista. Niitä pitää muuttaa siten, että bussi saa tulla pysäkille 20 minuuttia myöhässä tai 20 minuuttia ennen sovittua aikaa. Matkapalvelukeskuksessa 20 minuutin heitto ei ole vielä mitään. Siitä ei myöskään kannata valittaa, koska aikaraja on tukevana poikkeuksena kirjattu sopimuksen sisälle.

Busseihin pitää jatkossa lähtökohtaisesti kivuta narutikkaita myöten. Huonommin liikkuville olisi hissi. Sen käyttöoikeus tulee erikseen anoa HSL:n johtokunnalta. Kuljettajien ei ole pakko noudattaa myönteistä päätöstä. Matkapalveluautoissa on nimittäin keppikansalaisille autoon nousemista varten kaksi riukua, joita seuraa voimallinen polvennosto ja ponnistus. Kenkä ei mahdu näille riukusille kokonaan, ainakin kolmasosa kengän pohjasta jää tyhjän päälle roikkumaan. Lisäelementtejä tulee siitä, että kaiteet ja kahvat ovat yleensä väärässä paikassa. Lisäksi riukusilla keikkuminen ja viimeinen ponnistus sisälle autoon tapahtuvat eri tasoilta. Tavanomaista porrasrytmiä ei näissä esteeteettömän auton statuksella kulkevissa koppiautoissa ole. On tietenkin hissi, mutta sen käyttämiseen pitää olla sosiaaliviraston lupa. Hissin käyttö riippuu myös kuljettajan viitseliäisyydestä. Kaikki eivät viitsi.

Hetimiten jokaisen pitää odottaa metroa noin tunti, jos samalla alueella asuu yksikin sähköpyörätuolin käyttäjä. Hän kun odottaa tunnin tilattuaan auton Matkapalvelukeskuksesta. Pikamatkoja ei sähkäriläisille ole olemassa.

Matkapalvelukeskus kyyditsee kimpassa. Jos autossa istuu A, joka menee Kallioon kirkkoon ja B, joka menee samaan kaupunginosaan, mutta pornokauppaan, he yleensä tietävät minne kumpikin on matkalla. Koska haetaan ja tuodaan kotiovelle, tiedetään myös missä toinen asuu. Tämä pitää siirtää myös julkiseen liikenteeseen. Sinne pitää tulla näyttöpääte, jonne jokainen matkustaja kirjaa nimensä, minne on menossa ja mikä on kotiosoite. Kuljettajien olisi pakko käydä kaikki kirjaukset päivittäin läpi. Tietäähän Matkapalvelukeskuksenkin kuskit nämä jutut asiakkaistaan. Julkisen liikenteen matkustajien kohdalla olisin kuitenkin taipuvainen kohtuullisiin mukautuksiin. Tiedän, miten raskasta se on, kun toiset tietävät kuka toinen on, missä asuu ja minne menee, joten julkisen liikenteen autoissa toisten asioihin voisivat matkustajista tutustua vain he, joita em. asiat kiinnostavat. Matkapalvelussa vammaisilla henkilöillä ei ole sitäkään valinnanvapautta.

Leikki sikseen, mutta sinänsä asia on vakava. Minä olen sitä ikäpolvea, että sain opiskella, käydä töissä ja olla pienokaisen äiti toimivien kuljetuspalveluiden aikana. Minulla on edes muistot. Nuoremmalla ikäpolvella ei ole niitäkään. Tilanne on siksi paha, ettei yhtään kiveä saa jättää kääntämättä. Suomalainen taksikateuskulttuuri on nyt nostettava esille!

Studion väki toivottaa tässä samalla myös myös hyvää Pääsiäistä Anno Domini 2021.