Olipa kerran henkilö, jolla oli harvinainen geenivirhe. Sen seurauksena henkilöstä tuli ekaluokkalaisena liikuntavammainen. Vuosien ja vuosikymmenten kuluessa vamma huononi. Huononeminen johtui siitä, että geenivirhe oli koodannut luihin sanoman: Olen luu tai jotain sinne päin. Geenivirheettömässä luussa lukee: Olen luu, olen luja.
Väärä koodi aiheutti sen, että murtumia saattoi tulla todella vähäisestä asiasta kuten yskimisestä, aivastamisesta, horjahtamisesta jne. Toisaalta henkilö saattoi kaatua suoraan selälleen kuin Pink Pantherin TIMBER-vitseissä tai kieriä sukkulana portaat alas ilman mitään, ei edes naarmua. Aika erikoinen juttu!
Tätä kirjoittaessa henkilön murtumisen kokonaismäärä alkaa olla siinä 60 hujakoilla. Jos joku luvusta kauhistuu, hänelle kerrottakoon, että heikkoluisten yhdistykseen kuuluu jäseniä, joiden ”number” saattaa olla 200 ja ehkä ylikin. Kertomuksemme henkilö on siis voinut elää elämänsä kohtuullisen ehjänä.
Kesäkuussa 21 henkilö horjahti siirtyessään pyörätuoliinsa rantautuen siihen vauhdikkaasti tömähtämällä ja selästä kuului kumea NAKS. Kaikki heikkoluisgeeniset tietävät, että kun ääni kuuluu, niin se on sitten siinä. Henkilö meni sairaalaan ja sieltä toiseen sairaalaan ja sitten alkoi pikkuhiljaa toipua. Tosiasiahan on, että vaikka ne luut murtuvat, niin kyllä ne sitten paranevatkin, tosin murtuakseen uudelleen.
Tämä henkilö on kipulääkkeiden suhteen niipokas ihminen ja hänelle on vuosikymmenten saatossa ollut vaikea löytää toimivaa kipulääkitystä. Yksi oksetti, toinen aiheutti kammottavat sappikivut, kolmas teki sekavaksi ja neljäs lamasi hengitystä.
Marraskuussa 22 henkilö heräsi eräänä aamuna tunteeseen, että selän nikamat ikään kuin liukuivat erilleen ja selkään tuli ennen näkemätön ja etenkin ennen tuntematon tuska. Ei horjahtamista, ei kaatumista, eikä kumeaa naksumista. Tilanne eskaloitui niin pahaksi, ettei henkilö yksineläjänä kerta kaikkiaan selvinnyt kotonaan. Ei kun taas siihen samaan sairaalaan! Kuvattiin yhdellä koneella. Ei mitään. Kuvattiin toisella koneella, ei mitään. Diagnoosina oli vanhan murtuman aktivoitunut kiputila.
Lääkäri sängyn vieressä vaihtui lähes päivittäin. Eräs diagnosoi, että nyt olikin niin paha noidannuoli, että se tekisi vammattomastakin ihmisestä ramman alta aikayksikön ja koska henkilömme oli sellainen jo ennestään, olisi tulossa pysyvä vuodepotilasstatus, ellei henkilö suostuisi heveihin kipulääkkeisiin. Hän suostui ekan kerran elämässä ja pitkin hampain. Tällä kertaa annettu lääkearsenaali onneksi toimi.
Seuraavana päivänä tuli toinen lääkäri, jolle henkilö iloisena kertoi, että kollegasi sai hänet taivuteltua käyttämään vahvaa kipulääkettä. Tämä lääkäri, joka oli arvonsa tunteva, kaikki tietävä ja Jumalasta seuraava, piti kunnon ripityksen henkilölle ko. lääkkeiden vaaroista ja alkoi hommata henkilöä ulos sairaalasta. Kun ei ollut murtumaa, ei ole asiaa toipumissairaalaankaan, kuten oli, ainakin henkilön mielestä, hänelle luvattu.
Henkilö alkoi pohtia kipuaan vs. toimintakykyään ajatellen työssä käymistä. Pellolle heittämisen yhteydessä hän ehdotti itselleen kipulääkkeen määrää sekä sairausloman pituutta. Kaikenlaisia tohtoreita, myös Jumalasta seuraavia oli tullut nähtyä, mutta yleensä harvinaisen geenivirheen edessä suurenkin polvi notkistui potilasta kuunnellen, mutta tämä oli poikkeus. Koskaan, koskaan henkilö ei tule unohtamaan sitä ilmettä mikä oli lääkärin kasvoilla, kun hän totesi, että ai noinko paljon sairauslomaa pelkän selkäkivun takia. Henkilö kotiutettiin 14 kiputabun ja noin kahden viikon sairausloman voimin.
Kotiin päästyään hän alkoi Kannasta ja Maisasta tutkia noidannuolta (lumbago), mutta siitä ei ainakaan julkisissa potilaskertomuksissa ollut hiiren hiiskausta. Netin mukaan siitä toipuminen kestää 4-6 vkoa. Koska yksi hoitavaista lääkäreistä oli lääkkeet hevimmästä päästä lumbagoon määrännyt, niin luulisi, että sillä olisi saanut pidemmän loman kuin Tohtori Jumalasta seuraava alentui antamaan.
Vajavaisen sairausloman ja liian pienen kipulääkearsenaalin takia alkoi terkkarissa ravaus. Kipuun kun ei sitä lomaa tai lääkettä voinut saada kuin tipoittain. Henkilöllä oli onneksi pieni ”kintunkatkeamisrahasto” mihin on työllistymisensä ansioita voinut vähän säästää. Lopputulemaksi henkilö pyysi palkatonta, koska niiden sairauslomapäivien hakeminen sähkärissä talvisaikaan invataksilla keikkuen kävi via Dolorosasta.
Terkkarin kunniaksi on sanottava, että myötäelämisellä se kuitenkin helpotti prosessia monin tavoin, eikä vähäisin ollut terveyskeskus farmaseutin palvelu, josta henkilö kuuli ensimmäisen kerran. Todella hyvä palvelu! Lääkitystä muutettiin.
Tammikuun 17. päivä oli fysiatrin tapaaminen toisessa sairaalassa kuntoutussuunnitelmaa varten. Henkilö oli aloittanut heti uuden vuoden jälkeen työt ja ne kyllä sujuivat, mutta kipu oli edelleen kovaa. Elettiin Tuskafestari II kourissa. Henkilö päätti ottaa myös selkänsä vastaanotolla puheeksi. Fysiatri ihmetteli itsekin niin valtaisaa kipua potilasta tutkiessaan ja totesi, että ei ole normaalia. Pitää vielä ottaa se ottamaton magneettikuva, jonne potilas pääsi 10.3. ja sai tuloksen 24.3.
Selässä OLI kuin olikin murtuma, mutta eri nikamassa kuin silloin kesällä 21. Henkilö kauhistui mitä kaikkea olisi voinut käydä hänen rikkinäisenä raahautuessaan pätkissä sairauslomaa hakemassa!
Mitä sitten tapahtui, on se, mihin tämän kertomuksen otsikko viittaa. Asenteet. NYT kun henkilö tietämällä tiesi mistä on kysymys, hän automaattisesti orientoitui murtuma-akselille. Kun murtuu, niin paraneehan se. Kivuista hävisi viimein terävin kärki ja elämä vihdoin helpottui.
Henkilö otti yhteyttä potilasasiamieheen ja sai monenlaisia neuvoja. Hän kirjoitti hoitavalle taholle ja sai vastauksia. Hän sai tietysti ”yhteiskunnan säännöt sanoo” pahoittelut.
Itse hän oppi, että pitää kuunnella enemmän sisintään kuin mitä asiantuntijat sanovat. Murtumaltahan se oli kaiken aikaa tuntunut ja tässä geenivirheessä sekin on mahdollista, että niitä tulee itsestään, eikä niin ”suuttuisia luita” (kuten kauan sitten aamuyöstä eräs turhautunut päivystäjä niitä kutsui), ole helppoa tulkita.
Mutta me täällä Studiossa, siis Nuttura ja minä ynnä Runotyttö, emme voi olla ajattelematta miten julmaa kohtelua kipupotilas voi saada. Sekin kävi mielessä, että kuinka monella siellä taustalla on joku somaattinen juttu, jota ei vaan hoksata. Ja vaikka ei olisi mitään elimellistä, kovien kipujen edessä PITÄÄ saada kannustavaa kohtelua kaikissa portaissa.
Siihen kysymykseen, mitä henkilöä hoitava erikoissairaanhoito tästä oppi, on Nutturalla lakoninen vastaus:
EI MITÄÄN!
Studionväki
toivottaa kuitenkin Hyvää Pääsiäistä kaikille, myös sille
.jpg)