Ensi vuonna voivat Pääkaupungin vammaiset henkilöt viettää
matkaPALVELUkeskuksen 20 vee jubileumia. Kahden vuosikymmenen ajan ollaan siis odotettu ja pelätty, pelätty ja odotettu. Tuleeko se taksi ja milloin se tulee ja pääseekö takaisin kotiin. Tulopelko vie ilon koko menemisestä, mutta toisaalta elämä on murheenlaakso, kuten Nuttura jaksaa muistutella. Matkapalvelukeskusta parempaa alleviivajaa on kyllä aika vaikeaa keksiä.
Minulla on sentään hyvät muistot toimivista kuljetuspalveluista, kun olin koulukuljetuksia tarvitseva lapsi ja nuori, sittemmin opiskelija ja myöhemmin myös äiti ja työläinen. Etenkin lapsen kanssa kulkeva vammainen äiti tarvitsemalla tarvitsee sen tutun, turvallisen ja ammattitoisen kuskin. Muistot lämmittävät minua, joskaan eivät yhtään auta tämän päivän vammaisia äitejä.
Studiossa
ollaan pitkään uumoiltu, että myös taksikateus on osasyy, miksi vammaisten henkilöiden kulkeminen on tehty niin helvetillisen vaikeaksi. Suomi
kun on taksikateuden kultamaa. Media sitä oikein lietsoo. Ihan nousi iho
kananlihalle, kun joku aika sitten lehdissä luki, kuinka paikkakunnalle oli testamenttivaroin perustettu geriatrin eli
vanhustieteeteen perehtyneen lääkärin virka ja rakennettu kuntosali. Mutta miten media tätä
otsikoi, Yleä myöten?
Vanhukset pääsevät taksilla kuntosalille!!! (kursivointi
ynnä huutomerkit Nuttura ja minä) Mitä ei valtaviralle suoda, siitä ei vammaisen edes haaveileman pidä!
Studion väki ehdottaa, että julkisen vallan
tulisi kiireenvilkkaa laatia lista esimerkkeineen mitä kaikkea vammainen
henkilö joutuu arjessaan kohtaamaan ja minkä hinnan maksaa siitä, että pääsee 9
kertaa kuukaudessa (ihan) taksilla hoitamaan asioitaan ja harrastamaan.
Me annamme esimerkin.
Tipahtipa Studion postiluukusta lappu, jossa varoitettiin, että sähköt ovat pian poikki noin tunnin ajan kello 3-4 aamuyöstä huoltotöiden takia. Minulle se tarkoitti sitä, että piti laittaa kello soimaan 2.45, ottaa hengityksenapulaite nenästä pois ja passata sähkösänky reippaaseen istuma-asentoon, etten vaan nukahda ennen kuin sähköt palaisivat. Ilman konetta hengittäminen ja nukkuminen saa aikaan olon, josta ei tuntikausiin pääse balanssiin. Eikä se varmaan terveellistäkään ole?
No, hetken kaikki sujui mallikkaasti. Mutta olin unohtanut yhden apparaatin, nimittäin turvapuhelimen. Sekin toimii sähköllä. Ainakin tulin tietäneeksi, ettei siinä ole yhtään mitään akkua, sillä samantien kun sähköt sammuivat, puhelin alkoi hokea: LINJAVIKA, LINJAVIKA!
Siinä sitä sitten istuttiin pimeässä yksi elämämmme pisimmistä vajaista tunneista hokemaa kuunnellen ja samalla peläten, että joko pölähtää turvapuhelinhenkilökunta Studion ovesta sisälle. Väärä hälytys maksaisi noin 60 euroa. Ketään ei kuitenkaan tullut, (mikä sinänsä oli vähän huolestuttavaakin).
Sähköjen
saavuttua, painoin hälytintä ja kerroin katkoksesta. - Niitä sattuu,
vastattiin. Toivotettiin hyvät yöt. Seuraavaksi aloitin perinteiset nukkumaanmenoseremoniat,
joihin sisältyy 1. sänky asentoon NUKU 2. hengityslaitteen nokkaan laittaminen. 3.niskojen, polvien ja
selän tukeminen erilaisin tyynyin ja 4. vielä pitää osata asetella peitto
kaikkien tyynyjen yli, ettei tyynyt vain yhtään liikahda. Juuri kun olin vaipumaisillani uneen, niin eikös se turvapuhelin tehnyt hälytyksen ihan omin nokin...
PS: Liitän tähän vielä Invalidiliiton liittovaltuuston julkilausuman:
JULKILAUSUMA 20.11.2021
Invalidiliiton liittovaltuusto:
Taksipalveluiden oltava luotettavat, turvalliset ja laadukkaat
Taksipalveluiden on turvattava vammaisille ihmisille yhdenvertaiset mahdollisuudet itsenäiseen liikkumiseen ja osallisuuteen sekä pääsyn terveyspalveluihin. Jokaisen asiakkaan on voitava luottaa siihen, että etukäteen tilattu taksikyyti tulee oikeaan aikaan oikeaan paikkaan ja vastaa asiakkaan tarpeita.
Taksipalvelut ovat vammaisten ihmisten arjen ja liikkumisen välttämätön tuki. Vammaisten ihmisten yksilölliset tarpeet on aina huomioitava ja matkan on oltava turvallinen. Sekä Kelan että vammaispalvelulain mukaisten kuljetusten käyttäjien on voitava luottaa kuljetuspalveluihin. Liittovaltuusto muistuttaa, että ilman taksipalveluita liikkumista koskeva perusoikeus ei toteudu.
Vammaisten ihmisten taksikyydit eivät toteudu nyt kaikin osin asianmukaisesti. Kuljetuspalvelun tilausnumeroon voi olla kohtuuttoman pitkä jonotusaika. Vammaiset ihmiset saattavat joutua odottamaan autoa useita tunteja. Vammaisten ihmisten yksilöllisiä tarpeita liittyen esimerkiksi kuljetuskalustoon sivuutetaan. Tämä tilanne on korjattava pikaisesti. Vammaisia ihmisiä on kohdeltava asiallisesti ja kunnioittavasti niin takseissa kuin kaikissa muissakin tilanteissa.
Tiedossa on, että kuljetuspalveluita kehitettäessä ja kilpailuttaessa ei aina ole kuultu vammaisneuvostoja ja vammaisia ihmisiä, kuten kuntalaki ja YK:n vammaissopimus velvoittavat. Invalidiliiton liittovaltuusto muistuttaa, että kuljetuspalveluita kilpailutettaessa tulee vammaisneuvostolta pyytää lausunto.
Onnistunut matka rakentuu matkustusturvallisuudesta ja asiallisesta palvelusta. Invalidiliitto on useaan otteeseen vaatinut erityisryhmien kuljettajakoulutuksen kirjaamista lakiin. Pakollisen kuljettajakoulutuksen myötä varmistettaisiin, että kuljettajalla on taito kohdata eri tavoin vammaisia ihmisiä ja kyky avustaa asiakas turvallisesti ajoneuvoon ja sieltä pois sekä tarvittaessa saattaa asiakas määränpäähän.
Invalidiliiton liittovaltuusto muistuttaa, että YK:n vammaisyleissopimus on ratifioitu Suomessa vuonna 2016. Se on laintasoisena voimassa oleva velvoite. Sopimuksen 20. artiklassa säädetään valtion velvollisuudesta turvata henkilökohtainen liikkuminen: ”Sopimuspuolet toteuttavat tehokkaat toimet varmistaakseen vammaisille henkilöille mahdollisimman itsenäisen henkilökohtaisen liikkumisen, muun muassa helpottamalla vammaisten henkilöiden henkilökohtaista liikkumista sillä tavalla kuin ja silloin kun he haluavat sekä kohtuulliseen hintaan”.
Invalidiliiton liittovaltuusto korostaa, että turvallinen ja luotettava matkaketju on jokaisen ihmisen oikeus. Valtuusto vetoaa päättäjiin ja palveluntuottajiin, jotta tilanne saadaan korjattua pikaisesti.
Lisätietoja: Invalidiliiton liittovaltuuston puheenjohtaja Pirkko Kuusela, p. 040 572 6296, pirkko.kuusela@gmail.com