LINJAVIKA -vaihtaisitko osia?

Ensi vuonna voivat Pääkaupungin vammaiset henkilöt viettää matkaPALVELUkeskuksen 20 vee jubileumia. Kahden vuosikymmenen ajan ollaan siis odotettu ja pelätty, pelätty ja odotettu. Tuleeko se taksi ja milloin se tulee ja pääseekö takaisin kotiin. Tulopelko vie ilon koko menemisestä, mutta toisaalta elämä on murheenlaakso, kuten Nuttura jaksaa muistutella. Matkapalvelukeskusta parempaa alleviivajaa on kyllä aika vaikeaa keksiä.

Minulla on sentään hyvät muistot toimivista kuljetuspalveluista, kun olin koulukuljetuksia tarvitseva lapsi ja nuori, sittemmin opiskelija ja myöhemmin myös äiti ja työläinen. Etenkin lapsen kanssa kulkeva vammainen äiti tarvitsemalla tarvitsee sen tutun, turvallisen ja ammattitoisen kuskin. Muistot lämmittävät minua, joskaan eivät yhtään auta tämän päivän vammaisia äitejä. 

Studiossa ollaan pitkään uumoiltu, että myös taksikateus on osasyy, miksi vammaisten henkilöiden kulkeminen on tehty niin helvetillisen vaikeaksi. Suomi kun on taksikateuden kultamaa. Media sitä oikein lietsoo. Ihan nousi iho kananlihalle, kun joku aika sitten lehdissä luki, kuinka paikkakunnalle oli testamenttivaroin perustettu geriatrin eli vanhustieteeteen perehtyneen lääkärin virka ja rakennettu kuntosali. Mutta miten media tätä otsikoi, Yleä myöten?

Vanhukset pääsevät taksilla kuntosalille!!! (kursivointi ynnä huutomerkit Nuttura ja minä) Mitä ei valtaviralle suoda, siitä ei vammaisen edes haaveileman pidä!

Studion väki ehdottaa, että julkisen vallan tulisi kiireenvilkkaa laatia lista esimerkkeineen mitä kaikkea vammainen henkilö joutuu arjessaan kohtaamaan ja minkä hinnan maksaa siitä, että pääsee 9 kertaa kuukaudessa (ihan) taksilla hoitamaan asioitaan ja harrastamaan.

Me annamme esimerkin.

Tipahtipa Studion postiluukusta lappu, jossa varoitettiin, että sähköt ovat pian poikki noin tunnin ajan kello 3-4 aamuyöstä huoltotöiden takia. Minulle se tarkoitti sitä, että piti laittaa kello soimaan 2.45, ottaa hengityksenapulaite nenästä pois ja passata sähkösänky reippaaseen istuma-asentoon, etten vaan nukahda ennen kuin sähköt palaisivat. Ilman konetta hengittäminen ja nukkuminen saa aikaan olon, josta ei tuntikausiin pääse balanssiin. Eikä se varmaan terveellistäkään ole?

No, hetken kaikki sujui mallikkaasti. Mutta olin unohtanut yhden apparaatin, nimittäin turvapuhelimen. Sekin toimii sähköllä. Ainakin tulin tietäneeksi, ettei siinä ole yhtään mitään akkua, sillä samantien kun sähköt sammuivat, puhelin alkoi hokea: LINJAVIKA, LINJAVIKA! 

Siinä sitä sitten istuttiin pimeässä yksi elämämmme pisimmistä vajaista tunneista hokemaa kuunnellen ja samalla peläten, että joko pölähtää turvapuhelinhenkilökunta Studion ovesta sisälle. Väärä hälytys maksaisi noin 60 euroa. Ketään ei kuitenkaan tullut, (mikä sinänsä oli vähän huolestuttavaakin).

Sähköjen saavuttua, painoin hälytintä ja kerroin katkoksesta. - Niitä sattuu, vastattiin. Toivotettiin hyvät yöt. Seuraavaksi aloitin perinteiset nukkumaanmenoseremoniat, joihin sisältyy 1. sänky asentoon NUKU 2. hengityslaitteen nokkaan laittaminen. 3.niskojen, polvien ja selän tukeminen erilaisin tyynyin ja 4. vielä pitää osata asetella peitto kaikkien tyynyjen yli, ettei tyynyt vain yhtään liikahda. Juuri kun olin vaipumaisillani uneen, niin eikös se turvapuhelin tehnyt hälytyksen ihan omin nokin...

 PS: Liitän tähän vielä Invalidiliiton liittovaltuuston julkilausuman:

JULKILAUSUMA 20.11.2021

Invalidiliiton liittovaltuusto:

Taksipalveluiden oltava luotettavat, turvalliset ja laadukkaat

Taksipalveluiden on turvattava vammaisille ihmisille yhdenvertaiset mahdollisuudet itsenäiseen liikkumiseen ja osallisuuteen sekä pääsyn terveyspalveluihin. Jokaisen asiakkaan on voitava luottaa siihen, että etukäteen tilattu taksikyyti tulee oikeaan aikaan oikeaan paikkaan ja vastaa asiakkaan tarpeita.

Taksipalvelut ovat vammaisten ihmisten arjen ja liikkumisen välttämätön tuki. Vammaisten ihmisten yksilölliset tarpeet on aina huomioitava ja matkan on oltava turvallinen. Sekä Kelan että vammaispalvelulain mukaisten kuljetusten käyttäjien on voitava luottaa kuljetuspalveluihin. Liittovaltuusto muistuttaa, että ilman taksipalveluita liikkumista koskeva perusoikeus ei toteudu.

Vammaisten ihmisten taksikyydit eivät toteudu nyt kaikin osin asianmukaisesti. Kuljetuspalvelun tilausnumeroon voi olla kohtuuttoman pitkä jonotusaika. Vammaiset ihmiset saattavat joutua odottamaan autoa useita tunteja. Vammaisten ihmisten yksilöllisiä tarpeita liittyen esimerkiksi kuljetuskalustoon sivuutetaan. Tämä tilanne on korjattava pikaisesti. Vammaisia ihmisiä on kohdeltava asiallisesti ja kunnioittavasti niin takseissa kuin kaikissa muissakin tilanteissa.

Tiedossa on, että kuljetuspalveluita kehitettäessä ja kilpailuttaessa ei aina ole kuultu vammaisneuvostoja ja vammaisia ihmisiä, kuten kuntalaki ja YK:n vammaissopimus velvoittavat. Invalidiliiton liittovaltuusto muistuttaa, että kuljetuspalveluita kilpailutettaessa tulee vammaisneuvostolta pyytää lausunto.

Onnistunut matka rakentuu matkustusturvallisuudesta ja asiallisesta palvelusta. Invalidiliitto on useaan otteeseen vaatinut erityisryhmien kuljettajakoulutuksen kirjaamista lakiin. Pakollisen kuljettajakoulutuksen myötä varmistettaisiin, että kuljettajalla on taito kohdata eri tavoin vammaisia ihmisiä ja kyky avustaa asiakas turvallisesti ajoneuvoon ja sieltä pois sekä tarvittaessa saattaa asiakas määränpäähän.

Invalidiliiton liittovaltuusto muistuttaa, että YK:n vammaisyleissopimus on ratifioitu Suomessa vuonna 2016. Se on laintasoisena voimassa oleva velvoite. Sopimuksen 20. artiklassa säädetään valtion velvollisuudesta turvata henkilökohtainen liikkuminen: ”Sopimuspuolet toteuttavat tehokkaat toimet varmistaakseen vammaisille henkilöille mahdollisimman itsenäisen henkilökohtaisen liikkumisen, muun muassa helpottamalla vammaisten henkilöiden henkilökohtaista liikkumista sillä tavalla kuin ja silloin kun he haluavat sekä kohtuulliseen hintaan”.

Invalidiliiton liittovaltuusto korostaa, että turvallinen ja luotettava matkaketju on jokaisen ihmisen oikeus. Valtuusto vetoaa päättäjiin ja palveluntuottajiin, jotta tilanne saadaan korjattua pikaisesti.

Lisätietoja: Invalidiliiton liittovaltuuston puheenjohtaja Pirkko Kuusela, p. 040 572 6296, pirkko.kuusela@gmail.com

 

”Netflix & Chill”

Tiesittekö mitä se tarkoittaa? Studion väki ei tiennyt. Huono Äiti keskustelussa kerrotaan, että se jotenkin viittaa seksin harrastamiseen toistopalveluohjelmien seuraamisen lomassa. Jos tuota ei tiennyt, tietää se, että on tullut vanhaksi. Siitäkös Nuttura innostumaan, mielellään ollaan vanhoja! (Meiltä muilta ei tietenkään mitään kysytä vanhuudesta, saati muusta 😉). 

”Suoratoistopalveluissa ei siis ole mitään hyvää meille”, saarnaa Nuttura. ”On kallistakin mokoma. Jos eivät telkkari, Areena, Ruudun ja Katsomon ilmaispuolet meille riitä, niin sitten voi vaikka lukea tai mietiskellä. Ai niin, onhan vielä Elonet, josta voi ihailla Niskavuoren Loviisaa ihan maksutta niin paljon kuin sielu sietää! ” (Me kyllä Runiksen kanssa ihan vähän Tauno Paloakin ihastellaan. Onneksi hän esiintyy melkein kaikissa Niskavuorissa, että menee läpi Nutturan seulasta). 

Ruudusta tulevasta Sykkeestä me tykätään kaikki ja innolla odotetaan maksuttomia jaksoja. Minun suosikkeja ovat he siellä lennonjohdossa, Runiksen lempparit voinee arvata. Nuttura tuijottaa kiinnostuneesti jokaista potilastapausta. Omasta mielestään se on ainakin kandi ja Kelan lääkärit jäävät kuulemma mennen tullen Nutturalle toiseksi. Osin tekee mieli olla samaa mieltä tuosta jälkimmäisestä…

Lähtökohtaisesti Nuttura ei kylläkään hyväksy sarjojen seuraamista, koska siihen menee aikaa, jota voisi käyttää hyödykkäämmin. Tv-liite saadaan kuitenkin joka viikko ostaa. Saamme jopa pisteitä, jos emme seuraa sarjaa, jonka juonipaljastukista kerrotaan joka viikko aukeaman verran. Hyväksyvä hymy tulee, jos yhtään niistä sarjoista ei seurata. Runis sanoo, että ne pisteet kannattaa ottaa kotiin. 

Sykkeen seuraamisen salliminen johtuu hyvin pitkälti Nutturan sairaalahengailuharrastuksesta, missä se on mato, vallan elementissään. Fiktio kelpaa paremman puutteessa. Tänä kesänä ollaan kuitenkin ihan faktana hengailtu, 2,5 viikkoa vierähti kahdessa eri paikassa, joissa meitä kuunneltiin ja hyvin hoidettiin. Äkillinen horjahtaminen pyörätuoliin siirtyessä, sai aikaan lantiomurtuman ja koko kesän kestäneen Tuskafestifaalin. Kipuvirtaan on vuosikymmenten saatossa niin totuttu, mutta osaapa tuo vieläkin yllättää. Hämmentävää. 

Eikä tämä järjetön helle ainakaan asiaa ole auttanut. Kun on ollut aikaa, ilmastonmuutostakin on pohdittu. Tänään luin poliitikosta, jolla on 2 - vuotias tytär. Poliitikko sanoo, että tätä menoa on tyttären elämässä, hänen ollessaan 17 vuotias, ilmastonmuutoksesta jo merkittävää haittaa. Ajatukseni lentävä tietty omiin lapsenlapsiin. Mummena olo on kaikkein paras rooli tällä hetkellä, mutta mikä lienee lastenlasten tilanne, kun he ovat isovanhempia? Nuttura suunnittelee jo täyttä häkää Loviisa-strategiaa nimeltä: ”Vielä haudastanikin minä käteni kurotan heidän suojakseen.”

Tulevaisuutta himmentävät myös perusoikeudet, jotka näyttävät takaavan, että vakavaa tautia saapi tartuttaa, koska ryyppäämään ja jalkapalloa katsoman pitää päästä, vaikka toisten ruumiiden yli. Ainavammaisena olen tottunut mummojen ja vammojen syyllistämiseen, kuinka me kulutamme yhteiskunnan varoja. Innolla odotan sitä julkista tahoa, joka uskaltaa kertoa kapakkapullien ja jalkapallojullien kulut edes puoliksi yhtä paheksuvassa sävyssä? Julleille ja kapakkapullille Nutturalta tulee vahva suositus Netflixin ja sen oheistoiminnan suuntaan. Vähemmän kuulemma sairastuu -ja hyvässä lykyssä voipi tulla uusia veronmaksajiakin kuluja kattamaan!

Sairaalajuttuihin palatakseni, Nutturalle korvaa osastohoitoa jossain määrin lääkäri- ja polikäynnit ja etenkin tutkimukset. Niitä on kyllä ensi kuussa, kiitos Tuskafestifaalin, ihan tarpeeksi tarjolla. Terveydenhuollon katto on täysi. Taitaapi Tyyne, eläkeläinen ja terveyspalveluiden suurkuluttaja jäädä tänä vuonna Nutturalle toiseksi. Mutta teipatuilla silmälaseille me ei, kuulemma, esiinnytä. Sairaalassa pitää olla siisti! Vaikka sitten vaan päiväselti käydessä.

PS: Suvussa kerrotaan tarinaa isästä, joka univirreksi lauleli pojalleen Tuu-tuu tupakkarullaa. Kerran isä meni arki-iltana työpaikan pikkujouluihin. Seuraava aamu oli ehkä vähän ankea. Poika kiirehti isäänsä, kun piti päiväkotiin lähteä, laulamalla tälle: Tuu, tuu kapakkapulla 

 

 Kuvassa on pinkki, kuikas muuten, vesipullo a la Tupperi. Kuumalla pakko olla käsillä.

KULJETUSPALVELUJA TAKSIKATEUSKULTTUURISSA

Meillä on Suomessa ollut voimassa ikiaikanen taksikateus. Ennen vanhaan ei oikein kehdattu mennä taksilla oman oven eteen. Jäätiin korttelia kauemmas, ettei vaan naapurit näe! Itse maksaviakin on siis piikitelty. Kansanedustajien taksinkäyttö on jokavuotinen mediatapahtuma. Vammaisiin henkilöihin tämä ”kulttuuri” vaikuttaa siten, ettei suuri yleisö eikä edes päättäjät ymmärrä, että taksipalvelu on vakavasti liikkumisesteisille kansalaisille pelkästään tapa taata edes jonkinlaista perustuslain mukaista liikkumisen vapautta. Mitään luksusta siinä ei ole. Päinvastoin palvelun saaminen perustuu hyvinkin rajalliseen toimintakykyyn, vaikka se ei aina ulkopuolisin silmin katsottuna miltään erikoiselta näyttäisikään. Taksikateuskulttuurimme saa näistä äkkinäisistä arvioista vettä myllyynsä ja lannoitetta kukoistamiseensa. Siksi kuljetuspalvelun käyttäjät ovat joutuneet tottumaan jos jonkinlaiseen kohteluun.

Olen itsekin saanut vuosikymmenten saatossa kuulla niin sosiaaliviraston toimistosihteerin kuin valtiolaitoksen työkavereiden suulla kuinka heistäkin olisi kiva mennä taksilla töihin. Tekipä tämä valtionlaitoksen henkilökunta minulle erään kerran onnittelukortin, jossa pääosaa näytteli, ei se onnittelu, vaan taksilla töissäkäyminen. Heistä se oli ilmisesti hauskaa huumoria? Valtavirtaan kuuluvat naapurit ja harrastuspiirin jäsenet ovat useamman kuin kerran kuittailleet "etuoikeutetusta asemastani".

Alun perin kuljetuspalvelut olivat vaikeavammaisen kansan keskuudessa itseasiassa ainoa yhdenvertainen vammaispalvelu huolimatta siitä, missä päin Suomea asui. Sai mennä 9 kertaa kuukaudessa asioimaan ja kerran päivässä töihin tai opiskelemaan. Sitten keksittiin matkapalvelukeskukset. Minusta tämäkin osin liittyy taksikateuskulttuurimme. Joka tapauksessa ensi vuonna helsinkiläiset vaikeavammaiset kuljetuspalvelujen käyttäjät joutuvat juhlimaan kahta vuosikymmentä matka”palvelun” asiakkaina. Alkaa siis 3. vuosikymmen väen väkisin, kuin Tuhkimon sisarpuolella, 38 numeron jalan survominen 35 numeron kenkään. Palvelustahan  on yhdenvertaisuuden nimissä haluttu tehdä mahdollisimman paljon julkisen liikenteen kaltaista, sillä odottavathan vammattomatkin ihmiset bussia.

Minusta koko ajatus julkisen liikenteen soveltamisesta vammaispalvelujen mukaisiin kuljetuspalveluihin on kerrassaan outo, sillä vammaispalvelulain mukaan kuljetuspalvelua voi saada vain sellainen henkilö, jolla on suuruudeltaan niin reipas vamma, ettei hän ilman kohtuutonta vaikeutta kerta kaikkiaan pysty julkisilla kulkemaan. Ymmärrettaisiinkö tämä, jos 3. vuosikymmenen kunniaksi alettaisiin yhdenvertaisuuden nimissä muokata  julkista liikennettä Matkapalvelujen kaltaiseksi?

Voisivat aloittaa bussien aikatauluista. Niitä pitää muuttaa siten, että bussi saa tulla pysäkille 20 minuuttia myöhässä tai 20 minuuttia ennen sovittua aikaa. Matkapalvelukeskuksessa 20 minuutin heitto ei ole vielä mitään. Siitä ei myöskään kannata valittaa, koska aikaraja on tukevana poikkeuksena kirjattu sopimuksen sisälle.

Busseihin pitää jatkossa lähtökohtaisesti kivuta narutikkaita myöten. Huonommin liikkuville olisi hissi. Sen käyttöoikeus tulee erikseen anoa HSL:n johtokunnalta. Kuljettajien ei ole pakko noudattaa myönteistä päätöstä. Matkapalveluautoissa on nimittäin keppikansalaisille autoon nousemista varten kaksi riukua, joita seuraa voimallinen polvennosto ja ponnistus. Kenkä ei mahdu näille riukusille kokonaan, ainakin kolmasosa kengän pohjasta jää tyhjän päälle roikkumaan. Lisäelementtejä tulee siitä, että kaiteet ja kahvat ovat yleensä väärässä paikassa. Lisäksi riukusilla keikkuminen ja viimeinen ponnistus sisälle autoon tapahtuvat eri tasoilta. Tavanomaista porrasrytmiä ei näissä esteeteettömän auton statuksella kulkevissa koppiautoissa ole. On tietenkin hissi, mutta sen käyttämiseen pitää olla sosiaaliviraston lupa. Hissin käyttö riippuu myös kuljettajan viitseliäisyydestä. Kaikki eivät viitsi.

Hetimiten jokaisen pitää odottaa metroa noin tunti, jos samalla alueella asuu yksikin sähköpyörätuolin käyttäjä. Hän kun odottaa tunnin tilattuaan auton Matkapalvelukeskuksesta. Pikamatkoja ei sähkäriläisille ole olemassa.

Matkapalvelukeskus kyyditsee kimpassa. Jos autossa istuu A, joka menee Kallioon kirkkoon ja B, joka menee samaan kaupunginosaan, mutta pornokauppaan, he yleensä tietävät minne kumpikin on matkalla. Koska haetaan ja tuodaan kotiovelle, tiedetään myös missä toinen asuu. Tämä pitää siirtää myös julkiseen liikenteeseen. Sinne pitää tulla näyttöpääte, jonne jokainen matkustaja kirjaa nimensä, minne on menossa ja mikä on kotiosoite. Kuljettajien olisi pakko käydä kaikki kirjaukset päivittäin läpi. Tietäähän Matkapalvelukeskuksenkin kuskit nämä jutut asiakkaistaan. Julkisen liikenteen matkustajien kohdalla olisin kuitenkin taipuvainen kohtuullisiin mukautuksiin. Tiedän, miten raskasta se on, kun toiset tietävät kuka toinen on, missä asuu ja minne menee, joten julkisen liikenteen autoissa toisten asioihin voisivat matkustajista tutustua vain he, joita em. asiat kiinnostavat. Matkapalvelussa vammaisilla henkilöillä ei ole sitäkään valinnanvapautta.

Leikki sikseen, mutta sinänsä asia on vakava. Minä olen sitä ikäpolvea, että sain opiskella, käydä töissä ja olla pienokaisen äiti toimivien kuljetuspalveluiden aikana. Minulla on edes muistot. Nuoremmalla ikäpolvella ei ole niitäkään. Tilanne on siksi paha, ettei yhtään kiveä saa jättää kääntämättä. Suomalainen taksikateuskulttuuri on nyt nostettava esille!

Studion väki toivottaa tässä samalla myös myös hyvää Pääsiäistä Anno Domini 2021.