KUMMALLINEN JUTTU

Nuttura ja minä ynnä Runotyttö olemme kovasti ymmällämme.

Emme tajua:

MIKSI Jäätteenmäen piti aikoinaan erota sen takia, että Bush ja Saddam juttelivat ja Jäätteenmäki sai asiasta faxin.

MIKSI Rinteen piti erota, ”väärin sammutettu”-argumentilla, vaikka heidän, jota asia varsinaisesti koski, tulot eivät tippuneet 30-50%. Nuttura ja minä emme tunnetusti ole urheilunaisia (vrt. Haukat) emmekä kansanjoukkotapahtuma-kävijöitä, mutta olisimme silti saattaneet tavata torilla tämän jälkimmäisen voiton tiimoilta. Me kun varsin hyvin tiedämme, mitä on elää pienillä tuloilla. Ketään emme samaan jamaan toivo!

MIKSI loppupelissä ”väärin sammutettu” olikin ehkä kosto siitä, että NYT jo edesmenneet Saddam ja Bush aikoinaan juttelivat ja Jäätteenmäki sai siitä faksin, jonka takia hänen piti erota.

Maailmassa on paljon asioita, joita Yrjö ei ymmärrä, tapasi isämme sanoa. Joten ei kai se sitten mikään ihme, ole, ettei Nuttura ja minäkään ymmärretä. Runotytöstä puhumattakaan!

Hyvää itsenäisyyspäivän aattoa kuitenkin. Samaan syyssyyn joulut ja tykötarpeet sekä ihanuuksia ja ihmemaita tulevalle vuosikymmenelle. Virtuaali-halataan, kun tavataan!

 

PIENI TARINA HAAVOITTUVUUDESTA

Runis ja minä kuulutaan erään vammaisyhdistyksen kulttuurijaostoon. Jaosto järkkää yhdessämenemisiä erilaisiin juttuihin kuten museoon, taidenäyttelyyn, teatteriin jne. Vuoron perään joku meistä toimii matkanjohtajana. Tänään oli minun vuoroni. Kohde oli naapurikaupungin taidemuseo.

Ihmiset siis menevät taidenäyttelyihin. Museotilaston mukaan kerhomme tänään visiteeraamassa paikassa kävi viime vuonna 71.350 henkilöä.  Luonnollisesti kukaan ei tiedä, eikä kuulukaan tietää, monellako heistä oli joku vamma. Mutta tämän päiväisen perusteella voin vakuuttaa, ettei kulttuuriosallisuus vammaiselle ihmiselle oli mikään helppo juttu. 

Yksi perui, koska vointi meni huonoksi. Niin voi käydä. Toinen perui, kun olin jo taidemuseon ovella tulijoita odottamassa. Peruja oli omalla ovellaan, mutta hissi oli mennyt rikki. Hän ei päässyt paikalle!

- Toivottavasti ei ollut takuueläkeläinen, totesi Runotyttö, joka kaiken pinkkinsä ja bling  - blinginsä keskellä on, kuten Nuttura ja minä, vankasti köyhyysverkostolainen.

Toimintamme yhtenä tarkoituksena onkin tarjota edullisia ja toisinaan jopa maksuttomia tilaisuuksia. Kulttuuri kun on se ensimmäinen, mistä ainavammainen ihminen tinkii, jos joutuu koko aikuisikänsä perusturvan varassa elämään.  Runotyttö saa tästä totuudesta joka kerta kylmiä väristyksiä. Sille kulttuuri on elinehto.

Kolmas melkein myöhästyi, kun kuljetuspalvelut sakkasivat. Tästä päästäänkin ainavammaista kansaa kohta 20 vuotta vaivaavaan piinaan. Pitää olla aika lujat hermot, että jaksaa osallistua ja vielä nauttia, koska koskaan ei ole varmaa pääseekö aikanaan perille ja vielä vähemmän, että pääseekö pois. Ei se siis mikään ihme ole, että Nuttura haluaa olla kotona…pakko myöntää, että välillä minulla ja Runiksellakin on tiukkaa tehnyt.

Jos nyt sitten on päässyt niin pitkälle, että kunto antaa myöten ja hissi toimii sekä kuljetuspalvelu kuljettaa, ollaan kuitenkin sen tosiasian edessä, että yksi museokäynti vie niistä 9 edestakaisesta matkasta yhden eli jäljelle jää 8. Moni ei voi käydä kulttuurijutuissa, jos siinä ohessa ei voi käydä vaikka kaupassa. Matkat eivät riitä. Silloin, kun Kotikaupunkiin tuli matkapalvelukeskus, kimppakyyti lisäsi matkoja. Joidenkin vuosien kuluttua tämä poistettiin argumentilla: - Koska palveluun on totuttu, kannustin voidaan poistaa.

Nyt kun meillä on YK-soppari ratifioituna ja siinä artikla 30 (osallistuminen kulttuurielämään, virkistys ja vapaa-ajantoimintaan ja urheiluun), lähtee Studiosta kannanotto, että ihminen ei elä yksistään leivästä. Ei edes se köyhä ja vammainen ihminen. 

PS: Museon kaupasta ostettiin viiden vuoden päiväkirja. Aletaan käyttää sitä 1.1.2020. Kerrankin löytyi jotain, joka pelittää kummallekin Primadonnalle. Hillitys kannet, mutta lehdillä on hippunen kultaa. Pullossa ja lasissa on vettä.