MINUSTAKO LUONTOMATKAILIJA?

Fb-kaverin seinällä luki:

"Luonnosta nauttiville tiedoksi! Sipoonkorpeen on kaikessa hiljaisuudessa valmistunut uusi, noin kilometrin pituinen reitti lammenrannalle, jossa kota ja tulipaikka. Vinkkaan tästä siksi, koska reitti on rakennettu esteettömäksi. Soratie on suhteellisen leveä, matkalla on useita penkkejä, kodan vieressä on inva-WC ja puuvarasto luiskalla. Ranta on kaunis ja metsä tekee hyvää ❤ Reitti on nimeltään Storträsk ja se lähtee Tasakalliontien päästä olevalta parkkipaikalta. Hyvin merkitty uusi reitti! "

– Tuohan kuulostaa hauskalta! Kokeillaanko? Jos olisi kaunis ilma ja eväät? Levättäisiin joka ikisellä penkillä, ehken jaksaisimme jopa rollalla mennä tai ainakin Ferrarilla huristaa, minä ehdotin Studion muulle väelle.

– Mitä ihmettä, kirkastui Nuttura.– Siellä kun kaadutaan, niin eipä ole yhtä helppoa saada ambulanssia sinne kuin on tänne kotiin, jatkoi hän katsellen tyytyväisenä Studion turvapuhelimen antennia, joka lähettää yhtämittaista sos-signaalia kohti terveydenhuoltoa, kuten asiaan kuuluu. 

– Minä en minnekään korpeen lähde, se ei sovi alkuunkaan meille asfalttiruusuille, toimitti Runotyttö silmäillen syrjäkarein Nutturaa. Vielä ei ole kerrottu rakennekynsistä, eikä ripsien pidennyksestä diagnoosiyhdistyksen 40 vee jubileumia varten. Parasta siis olla mielin kielin. 

– Nyt hei, minä sanoin: –Ettekö muka muista, kun tasan 10 vuotta sitten kesällä menimme yhdessä päivässä Haukankierroksen? 3,7 km. Matkalla oli paitsi Pessin ja Illusian satumetsän mieleen tuova notkelma myös monta porrasta, jotka urhollisesti selvitimme.
– Olkoonkin, jatkoin, että seuraavana yönä ja vielä päivälläkin piti ottaa ylimääräisiä kipulääkkeitä, eikö muka ollut sen arvoista, tivasin.

  – Mehän ollaan lähtökohtaisesti sovittu, ettei liiemmälti muistella aikoja, kun vielä oltiin jotensakin tolpillamme, siitä tulee vaan paha mieli, sanoi Runotyttö väräjävällä äänellä (hän totisesti sen taidon osaa). 

– Mutta onhan meillä sopimus myös siitä, että ei sääntöä ilman poikkeusta. Tästä voisi tulla hyvä jippo myös vammaisten naisten yhdistyksen yhteiseksi retkeksi. Osa porukastahan kävi silloisen piispan, Irja Askolan suojeluksessa vaeltamassa ihan Santiago de Compostelassa saakka, minä selvensin. (Me emme luonnollisesti olleet tällä reissulla mukana).

–  Vähintään piispan suojelu tähän kyllä tarvitaan, että meistä olisi metsään tässä kunnossa menijöiksi, jupisi Nuttura. 


– Com´on nyt vähän uskallusta peliin, jatkoin kannustamista.

– Kysy sitten naisten yhdistykseltä, päättäköön se, ehdotti Runotyttö.

–  Onkoon tuo ees esteetön? sanoi Nuttura ihan Nutturoiden suvun kantaäidin äänellä.

–  Selvitetään asia, minä sanoin, tutkitaan kunnolla!


Itseasiassa esteettömyysasioissa Nutturan huoli ei ole lainkaan turha. Esteetön ei suinkaan ole aina esteetön. Maailman parhaimmalta esteettömyysasiantuntijalta olen oppinut, ettei esteettömyys ole neuvottelukysymys. Sitä joko on tai sitä ei ole. 

Mitä näihin vaellusreitteihin tulee, niin silloin 10 vuotta sitten Haukankierrokseen sisältyi itsenäinen osuus nimeltään Punarinnankierros. Voisin vannoa, että Punarinta-osuudella näimme kylttejä, jossa sanottiin, että Punarinnankierroksesta ollaan tekemässä esteetöntä.

Tänä kesänä eräs toinen fb-kamu kertoi vaeltaneensa juurikin tämän Punarinnankierroksen. Minä oitis kysymään, että oliko se esteetön? Hänen mielestään ei ollut.

– Ei se mitään, kirjoitin ystävän seinälle, kymmenen vuotta voi kuitenkin olla aika lyhyt aika! 

On minulla väitteeseeni todistekin. Aikoinaan kun lähdin Naisten klinikalta Lapsukainen kassissa, oli siellä remontti, eikä suinkaan ollut esteetöntä. Osaston henkilökunta oli kuitenkin ystävällistä ja siksi me pärjättiin. Lähtöpäivänä henkilökuntaa oli paikalla useampikin. He vilkuttivat meille hyvää jatkoa toivotellen. Eräs heistä loihe lausumaan: 
– Meillä on nyt tämä remontti, mutta kun rouva tulee seuraavan kerran, niin se on ohi ja täällä on esteetöntä!

Sattuipa niin, että vasta, tosin päivälleen, 30 vuoden kuluttua lupauksesta, että menin sinne toistamiseen. (Mielestäni siis maksimoin lupauksen?) Syy saapumiseeni oli ensimmäisen lapsenlapseni Karhuherra Baddingtoisen ensitapaaminen. No, mitä lupaukseen tulee, niin Naisten klinikalla oli remontti, eikä siellä ollut esteetöntä!

PS: Tästä luontoretkestä päätin, että kerron siitä yhdistykselle. Jos se totta tonkasee, niin jätän sekä Nutturan että Runiksen kotiin, kun kerrankin ovat jostain asiasta samaa mieltä. Ehkä rekrytoin Nutturan olemaan sormi turvapuhelimen liipasimella, että hän voi sitten tarvittaessa hälyyttää apua. Onhan niitä kaikenmaailman gspeitä, millä minua voi paikantaa, kun on se älypuhelinkin tullut hankituksi.

Kuvassa on turvapuhelimen antenni, joka on jesarilla liimattu kirjahyllyn pystypuuhun.