Nuttura on viime aikoina ollut enemmän kuin tyytyväinen HS - mielipidekirjoitukseen, jossa mies myönsi itsekkyyttään tärvänneensä perheensä elämän jättämällä sen jännemmän toivossa. Kirjoituksessaan hän mietiskeli, että oliko aikuisten lasten sinkuksi jäämisen syy tässä hänen itsekkääksi määrittelemässään teossa. Nuttura suhtautui suurella myötätunnolla naiseen, joka kertoi samassa lehdessä siitä, miten hänet oli luurattu polyamoriseen suhteeseen.
No NIIN, sanoi Nuttura ja nosti nokkansa kohti kattoa:
- Vanha konsti on parempi kuin pussillinen uusia!
Runis parka, moneen kertaan särkyneen sydämensä kanssa, on varovaisesti Nutturan kanssa periaatteessa samaa mieltä. Hän haluaisi kuitenkin reunaehtoja: joskus olisi hyvä erota ja yhteisessä polyamoriassa kaikin puolin viihtyviä saa siinä olla ilman toisten arvostelua. Jokainen parisuhde on omansa ja sen todellisesta tilasta tietää vain pari itse. - Joskin aika usein siitä tiedetään varsin eri lailla, täydentää Nuttura, viittaamalla puun takaa tuleen jättämisen seurauksiin. Totta sekin!
Kerrankin pohdiskelu vieritettiin minulle ja minunKIN mielipidettäni kysyttiin. Tässä sitä nyt tulee: Ihan ensin on sanottava, että me olemme kaikki todella erilaisia ihmisiä. Esimerkiksi yksin elämisen ja olemisen sietokyky kulkee todella laajalla skaalalla. Meillä Nuttura nauttii yksinelosta ja olosta pitäen henkisen kaulimensa kautta meidät muut kurissa. Runis taas saattaa vähän liiankin tiuhaan haaveskella ja haahuilla. Minä asetun jonnekin sinne puoleen väliin, ehken vähän enemmän Nutturan suuntaan kallellaan. Elämä on opettanut ja kuten äitini tapasi sanoa, että miehistä ihminen oppii 😉 (anteeksi miehet 🧡)
Naisiin kohdistuvan väkivallan ja nykyisen työni kautta olen tullut tietämään, että joillekin yksin eläminen on monin verroin kauheampaa kuin ulkopuolisin silmin kamalaakin kamalammassa suhteessa eläminen. Tutkainta vastaan ei mielestäni kannata potkia, joten fokus olisi ”jätä se”- neuvojen sijasta suunnattava siihen, miten henkilö voisi voimaantua, että elämä muuttuisi siedettävämmäksi joko liittoon jäämällä tai siitä lähtemällä. Jos jätä se -ismi olisi toimiva, niin ei tarvittaisi auttavia puhelimia tai eroryhmiä. Onneksi niitä on, sillä toisinaan henkilö jää ypöyksin, kun ei ympäristön mielestä ”tottele” hyvää neuvoa.
Omia silmälasejaan pitää myös putsata, onko se suhde todellisuudessa kauhea vai onko minun mielipiteeni siitä jotenkin kauhea? Pitkän vammais- ja naisaktivistielämäni varrella olen nimittäin näkemällä nähnyt hyviä parisuhteita uhatun jopa kaatuneen, kun ympäristön, ja etenkin sukulaisten, mielestä vammaisen naisen olisi parasta elää yksin. Nykymuotoiset suhteet ja suuntautumiset saattavat meille vanhemman polven edustajille olla kauhistuksen kanahäkki, vaikka niissä suhteissa elävät ovat niihin paljon tyytyväisempiä kuin perinteiseen malliin. Kukaan muu kuin itse, ei voi tietää mikä itselle sopii.
Mutta mikä minua ärsyttää on se, ettei perinteinen malli saa elää ja kukoistaa samanarvoisesti. Minusta perheen jättämisen ensimmäinen vaatimus on, että pitää sitten tulla onnelliseksi. Mielipiteen kirjoittaja ei tullut. Ihan hyvin sitä voi siis tehdä virheen, jota sitten katuu, vaikka koko elämänsä. Sen saa kertoa! Minä en nuorena ollut niin moderni kuin aikakauteni oli, mutta jotenkin ympäristön paineesta ajauduin avoliittoon. Se ei ollut minun aito arvoni. Hyvin voin ajatella, että tänä aikana joku suostuu polyamoriaan, tai johonkin muuhun mikä nyt on pinnalla, vaikka ei sisimmässään tahtoisi. Vanhanaikaisesti ajatteleminen ei vie tilaa heiltä, joille avoliitto tai polyamoria istuu kuin hansikas.
Lyhyesti sanoen: Kaikkien, myös vanhanaikaisten vahakukkasten, pitäisi saada yhdenvertaisesti kukkia 💐
.jpg)
Kuvassa on valkoinen pitsihansikas beigellä laattalattialla
