keskiviikko 9. marraskuuta 2022

PARISUHDEPOHDINTAA!

 

Nuttura on viime aikoina ollut enemmän kuin tyytyväinen HS - mielipidekirjoitukseen, jossa mies myönsi itsekkyyttään tärvänneensä perheensä elämän jättämällä sen jännemmän toivossa. Kirjoituksessaan hän mietiskeli, että oliko aikuisten lasten sinkuksi jäämisen syy tässä hänen itsekkääksi määrittelemässään teossa. Nuttura suhtautui suurella myötätunnolla naiseen, joka kertoi samassa lehdessä siitä, miten hänet oli luurattu polyamoriseen suhteeseen.  

No NIIN, sanoi Nuttura ja nosti nokkansa kohti kattoa:

- Vanha konsti on parempi kuin pussillinen uusia! 

Runis parka, moneen kertaan särkyneen sydämensä kanssa, on varovaisesti Nutturan kanssa periaatteessa samaa mieltä. Hän haluaisi kuitenkin reunaehtoja: joskus olisi hyvä erota ja yhteisessä polyamoriassa kaikin puolin viihtyviä saa siinä olla ilman toisten arvostelua. Jokainen parisuhde on omansa ja sen todellisesta tilasta tietää vain pari itse. - Joskin aika usein siitä tiedetään varsin eri lailla, täydentää Nuttura, viittaamalla puun takaa tuleen jättämisen seurauksiin. Totta sekin!

Kerrankin pohdiskelu vieritettiin minulle ja minunKIN mielipidettäni kysyttiin. Tässä sitä nyt tulee: Ihan ensin on sanottava, että me olemme kaikki todella erilaisia ihmisiä. Esimerkiksi yksin elämisen ja olemisen sietokyky kulkee todella laajalla skaalalla. Meillä Nuttura nauttii yksinelosta ja olosta pitäen henkisen kaulimensa kautta meidät muut kurissa. Runis taas saattaa vähän liiankin tiuhaan haaveskella ja haahuilla.  Minä asetun jonnekin sinne puoleen väliin, ehken vähän enemmän Nutturan suuntaan kallellaan. Elämä on opettanut ja kuten äitini tapasi sanoa, että miehistä ihminen oppii 😉 (anteeksi miehet 🧡) 

Naisiin kohdistuvan väkivallan ja nykyisen työni kautta olen tullut tietämään, että joillekin yksin eläminen on monin verroin kauheampaa kuin ulkopuolisin silmin kamalaakin kamalammassa suhteessa eläminen. Tutkainta vastaan ei mielestäni kannata potkia, joten fokus olisi ”jätä se”- neuvojen sijasta suunnattava siihen, miten henkilö voisi voimaantua, että elämä muuttuisi siedettävämmäksi joko liittoon jäämällä tai siitä lähtemällä. Jos jätä se -ismi olisi toimiva, niin ei tarvittaisi auttavia puhelimia tai eroryhmiä. Onneksi niitä on, sillä toisinaan henkilö jää ypöyksin, kun ei ympäristön mielestä ”tottele” hyvää neuvoa. 

Omia silmälasejaan pitää myös putsata, onko se suhde todellisuudessa kauhea vai onko minun mielipiteeni siitä jotenkin kauhea? Pitkän vammais- ja naisaktivistielämäni varrella olen nimittäin näkemällä nähnyt hyviä parisuhteita uhatun jopa kaatuneen, kun ympäristön, ja etenkin sukulaisten, mielestä vammaisen naisen olisi parasta elää yksin. Nykymuotoiset suhteet ja suuntautumiset saattavat meille vanhemman polven edustajille olla kauhistuksen kanahäkki, vaikka niissä suhteissa elävät ovat niihin paljon tyytyväisempiä kuin perinteiseen malliin. Kukaan muu kuin itse, ei voi tietää mikä itselle sopii. 

Mutta mikä minua ärsyttää on se, ettei perinteinen malli saa elää ja kukoistaa samanarvoisesti. Minusta perheen jättämisen ensimmäinen vaatimus on, että pitää sitten tulla onnelliseksi. Mielipiteen kirjoittaja ei tullut. Ihan hyvin sitä voi siis tehdä virheen, jota sitten katuu, vaikka koko elämänsä. Sen saa kertoa! Minä en nuorena ollut niin moderni kuin aikakauteni oli, mutta jotenkin ympäristön paineesta ajauduin avoliittoon. Se ei ollut minun aito arvoni. Hyvin voin ajatella, että tänä aikana joku suostuu polyamoriaan, tai johonkin muuhun mikä nyt on pinnalla, vaikka ei sisimmässään tahtoisi. Vanhanaikaisesti ajatteleminen ei vie tilaa heiltä, joille avoliitto tai polyamoria istuu kuin hansikas.

Lyhyesti sanoen: Kaikkien, myös vanhanaikaisten vahakukkasten, pitäisi saada yhdenvertaisesti kukkia 💐 



Kuvassa on valkoinen pitsihansikas beigellä laattalattialla

perjantai 8. heinäkuuta 2022

TV-sarjasta johdettua logofilosofiaa

 

Studiossa on eletty koko kulunut vuosi hiljaiseloa. Blogitekstejäkään ei ole syntynyt koko aikana, vaikka tavoite on kerran kuussa.

Voimia on mennyt, kun ollaan totuteltu koronan jälkeiseen, Nutturan mielestä valheelliseen, vapauteen. Kotoa lähtö on etenkin Nutturalle vaikeaa, sillä kunnon invalidihan on aina kotivalossa. Oikein pahoina päivinä Runotyttö on melkein satavarma, että Nutturalla ja viruksella on meneillään joku yhteinen salaliitto? Toisaalta ollaan Runiksen kanssa sitä mieltä, että jos olisi tullut Presidentin ehdottama koronanyrkki ja JOS Nuttura sitä olisi saanut johtaa, monta henkeä olisi säästynyt. 

Vähän ennen pääsiäistä meitä kohtasi suureen suuri suru. Samaa geenivirhettä kantanut maailman paras vertaistukija ja pitkäaikainen ystäväni ei enää herännyt nukutuksesta. Hänen johtoajatuksensa tulee kuitenkin kantamaan läpi meidän elämämme: Vertaistuki on vuoroin silittämistä ja vuoroin persuksille potkimista”. Kiitos siitä 💖

Surutyötä olen ekan kerran elämässä koittanut tehdä kaikkien taiteen sääntöjen mukaan koko oman ammatillisuutenikin peliin pistäen. Helppoa se ei ole. Tällä hetkellä voin onnitella itseäni, jos vasta kello 10 tulee mieleen, etten ystävääni enää tällä taajuudella todellakaan kohtaa. Jos päästään kello 13 saakka, niin voisin suorastaan pitää juhlat. Hassua kuinka henkilöstä, josta on todella paljon pitänyt, voi löytää uusia piirteitä vielä kuolemankin jälkeen. Tämä fiktiivinen porisuhdeneuvoja Luukkone tuo mieleeni todellakin myös ystäväni. Ystävä kyllä paljon puhui lähtökohdistaan, mutta nyt vasta huomaan, miten porilainen hän (ihastuttavassa mielessä) olikaan. Tämä Luukkone myös lohduttaa minua. 

Esipuheen jälkeen menen varsinaiseen asiaani: Studiossa on nyt loma, jonka nimi on HYGGE.  Sen puitteissa ladataan akkuja kuuntelemalla imeliä iskelmiä, tapaamalla ystäviä, nauttimalla kulttuurista ja puistojumpasta, hyviä kirjoja ja tv-sarjoja unohtamatta. Lyhyesti sanoen tehdään kaikkea sellaista mihin arkena ei ehdi tai mitä ei voi. 

Auvoiseen olotilaamme kosahti kuitenkin valtaisa särö. Syynä siihen on Maikkarin sarjakesän sarja nimeltä FLACK. Siinä kuvataan näin nutturalaisesta näkökulmasta järkyttävä trendi, jossa ollaan valmiita myymään iso-äitikin bisneksen vuoksi, eikä kukaan päätrendikkäistä oikeasti tykkää kenestäkään, kokkelia ja tykötarpeita sekä seksiä kaikenkarvaisine nikseineen riittää. Kunnollisia ihmisiä sahataan silmään ja käytetään hyväksi minkä ennätetään. Onneksi sarjan sai katsottua nopeaan tahtiin, sillä muuten olisi Nutturan ja minun HYGGE mennyt pilalle. Sarjan loppupuolella päästään vanhaan totuuteen eli "sitä niität mitä kylvät"! Helpotuksen huokaus. Ehkä ihmiskunnalla sittenkin on tässä viihteen hyssyttämässä maailmassa vielä jotain toivoa?

Tänä aamuna tajunnanvirtaamme tupsahti sarjan seurauksena logoterapeuttisia näkemyksiä. Logoterapian mukaan ihminen on fyysinen, psyykkissosiaalinen ja henkinen olento, jolla on tahto tarkoitukseen. Henkinen -lokerossa sijaitsee kaikki se mikä on vain ihmiselle ominaista kuten: etiikka (joka helposti voi kyllä muuttua etikaksi), arvot, huumori, luovuus, aatteet ja uskonto (jos henkilö niin valitsee). Päihteet ja huumeet tukkivat henkisen ulottuvuuden. Tavallaan ihminen ei olisi vastuussa siitä mitä hän päihtyneenä tekee, mutta lähtökohtaisesti hän on 110% vastuussa siitä, että saattoi itsensä niin vastuuttomaan tilaan. 

FLACK on logoedukatiivinen kouluesimerkki siitä mitä ihmiselle käy, kun henkinen on tukossa! 

Henkisen tukkoon meneminen ehkäisee elämän tarkoitusten löytymistä ja tarkoituksellisen elämän elämistä. Elämän tarkoituksettomuudessa vietit, etenkin seksuaalivietti, villiintyy. Tarkoituksettomuus synnyttää ADA:n eli addiktion, depression ja aggression.

Mietitäänkö viettien villiintymistä, jos/kun katsotaan Sex-tape-Suomi sarjan uutta kautta? Meillä ei kyllä olla katsottu sitä edellistäkään. Nykyään ei katsota ollenkaan tv:tä, koska Nuttura on saanut riemuvoiton. Studiossa ei ole enää tv:tä.😲 

Mutta on meillä sentään tämä läppäri ja uutena tabletti ja Areenasta näkyy Ylen kaikki ohjelmat vaikka suorina. Kuulemma riittää meille. Nuttura ei vielä ole hoksinut, että näkyy meillä muitakin kanavia. Ainakin osin.

Hyvää kesänjatkoa,

toivottaa Studion väki