keskiviikko 2. elokuuta 2017

KESÄ 2017



Loma loppui. Studiossa on aloitettu arkinen aherrus. Lienee syytä hiukkasen summata päättyvää kesää, jos tätä nyt kesäksi kannattaa kutsua.
Mitä olemme oppineet?

Ensinnäkin, että retiisi on juures. Lähemmäs 60 ajast´aikaa kului ennen kuin törmäsimme ko. totuuteen. Lohduksi eräs fb-kamu totesi, että kaikki eivät sitä tule koskaan tietämään. Lienemme siis siunattua sakkia? Viime viikolla näimme facessa kuvan. Lehmus kukkii, siis ihan kukan näköisiä kukkia. Nuttura on ollut muutaman päivän kumman vaitonainen. Ehkä se johtuu siitä, että Runotytöllä on nyt kaksi biologista valttikorttia käsissään. Niitä hän voipi hei - heilutella, jo alkaa kuulua bling-bling, pinkki, yksisarvinen arvostelua. Kaikki tietävyydessään Nuttura ei olekaan kaikki tietävä. MOT; retiisi-lehmus!

Säiden haltija ei meitä (eikä kai muitakaan) pahemmin suosinut. Tämän kesän merimökki oli hytisevä kokemus. Merellinen penkkiterapia jäi melkein nollille. Loman viimeisen viikon vietimme kunnonvammaistyyliin kotona ja vuoteessa, mutta flunssan kourissa. Runotytöstä oli melkein vulgaaria sairastua tavistautiin. Heikkoluisia oireineen on maassamme sentään vain reipas 300!

Ajatustyötä on tehty. Minä olen ollut tosi pitkään kiinnostunut mikä nais/mies näkökulmassa/tasa-arvon tavoittelussa on silkkaa biologiaa ja mikä…sanoisiko kulttuurievoluution mukanaan tuomaa. Taka-ajatuksenani on ollut, että jos biologiasta päästäisiin perille, voitaisiin se tosiasiana jättää silleensä ja keskittyä kulttuurin, asenteiden ja uskomusten muuttamiseen. Saahan sitä perustaa vaikka minkä alas painovoima-yhdistyksen ja hypellä katolta. Ei se siitä miksikään muutu. Putoaa kuin kivi.
Nyt alan uumoilla, että biologiaan perustuvaa eroa ei joko ole ollenkaan tai sitten se on vielä suuremmasti liioiteltu kuin koskaan osasin aavistaa? Naisen nousu -dokkarissa kerrottiin, että Mesopotamian eli kulttuurin kehdon hallitessa naisen osa oli tasa-arvoinen. Aikakautta seurasi Assyria sotureineen ja silloin keksittiin naisille huntu. Tasa-arvokin jäi taakse. Sarjasta on tullut jo ¾ osaa ulos. Aina vain tuntuu epätodellisemmalta yhtään mikään biologiaan perustuvan ”totuuden” olemassa oleminen. Olemme opetelleet eriarvoisuuden! Niin, tai se on meille soturien voimin päähän taottu.

Rasismi on liipannut läheltä. Eilen taksinkuljettajana oli musta mies. Kaikin puolin hyvä kuski. Pysähdyimme valoihin ja toinen auto tuli rinnalle. Pelkääjän paikalta valkoinen mies loi täysin suodattamattoman katseen taksinkuljettajaan. Katse oli täynnä vihaa ja ylemmyyttä. En tiedä, enkä kysynyt, huomasiko kuljettaja. Mikä ihme meitä oikein vaivaa, kun päätämme inhota jotakuta alkuperän perusteella? 

Tänään tuli tilaisuus asettua valtavirran ihmisen rooliin. Taksari oli jälleen musta mies. Puhui todella hyvin suomea. Rupattelimme niitä näitä, kaalinpäitä parhaaseen asiakas-taksinkuljettaja tyyliin. Hitto, kun minun teki mieli alkaa kehua hänen suomen kielen taitoaan ja kysellä mistä päin olet ja kauanko olet ollut täällä yms. Onneksi muistin pyhän lupaukseni olla koskaan kyselemättä yhtään mitään stereotypiaan viittaavaa maahanmuuttajilta. Olenhan itse saanut enemmän kuin tarpeeksi kehuja reippaudestani ja kaikesta mitä teen vammastani huolimatta. Intiimien asioiden utelemisia unohtamatta. Siksikin käyn kauppaa universumin kanssa. Ehkäpä jokaisesta kysymättä jättämästäni kysymyksestä joku vammainen henkilö välttyy valtavirtalaisen tenttaamiselta? Ei voi tietää, mutta kannattaa kuitenkin yrittää.

Studiossa on pimeää. Syksy tekee tuloaan.