maanantai 27. heinäkuuta 2015

NUTTURA JA MINÄ UNELMOIDAAN

Minä olin pari päivää merenrannalla joogaamassa ja mökkeilemässä somen ja uutismaailman ulottumattomissa. No eikös sinä aikana eräs kansanedustaja, josta me ei olla kuunaan kuultukaan loihenut lausumaan sammakoita suustaan. (Nutturan mielestä tämä on jo vaalityötä ja äänten kalastelua, enkä väitä vastaan)


Kun tulin eilen kotiin, oli Nuttura, joka on aina kotona, VIHAINEN! Mitäs minä nyt sillä lailla lähden pitkin rantoja luuhamaan, kun vielä vammaisen luonnollinen paikka on ensisijaisesti kotona ja kantaa ottavan varsinkin. Nyt sitten ollaan jälkijunassa kantamme kanssa. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, minä tuumasin ja tässä se nyt sitten tulee:


"Unelmoimme vahvasta, oikeudenmukaisesta hallituksesta, joka puolustaa hyvinvointivaltiota, erästä ihmiskunnan suurimmista keksinnöistä. Uskonnollisen vakaumuksen omaavat ministerit muistavat päätöksiä tehdessään Ison Kirjan ohjeen siitä kenelle viesti on osoitettu, kun he tekevät jotain ”yhdelle näistä pienimmistä”. Toki kaikki unelmahallituksen ministerit ottavat vaarin Suomen Sosiaalioikeuden seuran vuonna 2014 tekemästä kantelusta Euroopan neuvoston sosiaalisten oikeuksien komitealle siitä kuinka Sosiaaliturvan taso on liian matala ja tämän väitteen komitea myös vahvisti.


Oikeudenmukainen ja vahva hallitus ei enää käytä kellokkaana juhanaisen ihmiskäsityksen omaavia otsoteoreetikkoja, joilla on vain ja ainoastaan mielessään ökyrikkaiden etu ja sitä etua teoreetikot ja edelliset hallitukset ovat omantunnon tuskitta väittäneet kansakunnan ja isänmaan eduksi. Jotta tähän päästäisiin, oikeudenmukainen ja luja hallitus on jo kylpenyt tomussa ja tuhkassa edeltäjiensä puolesta katumuksen ja kääntymyksen merkiksi. Se myös osoittaa moitteita medialle, joka suorastaan nuoleskellen on antanut palstatilaa näille mehupillin kautta nähdyille visioille.


Hallitus myös ohjaa lujasti ja hellittämättä eliittiä ymmärtämään ettei onnellisuus ja elämän ainutkertainen tarkoitus lisäänny, kun tietty rahamäärä on saavutettu. Rahvaan hemmottelun pelkoa poistetaan ja esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksut tutkitaan tarkoin ja maksuja peritään vain silloin kun se on kannattavaa. Hallitus kokee ahaa-elämyksen ja palaa aikaan kun oli olemassa myös 0-luokkia. Nimenomaan taloudellisten etujen tähden. Ennen muuta vahva, rohkea ja oikeudenmukainen hallitus ymmärtää, että osallisuus ja osallistuminen on IN ja suloinen joutenolo OUT. Se oli esi-isiemme unelma, koska heidän elämänsä oli fyysisesti niin raskasta.
Mitä tästä seuraa? Mummot, vammat ja mamut sekä monikulttuurisuus lakkaavat pelottamasta ja tämän hetken populistit lauletaan samaan suohon, jonne itsekkäät juhanaiset otsot on jo haudattu. Historiasta on opittu, että ovelilla väärintekijöillä on tapana etsiä sijaiskärsijöitä, että sijaiskärsijöiden vihaamisen varjossa on helppo muuttaa maailmaa vain julmureille sopivaksi. Oikeudenmukaisuuden vallitessa sijaiskärsijöitä ei tarvita ja KAIKKI voittavat, paitsi ne isot pahat sudet, mutta heidän paikkansahan on ollut jo Punahilkan päivistä kaivossa vatsa kiviä täynnä!"