SYRJÄYTTÄVIÄ HIPAISUJA !

Kela on löytänyt voittajansa! Vihaan sitä vähemmän kuin hipaisulla toimia apparaatteja. Tai ainakin eilen vihasin (pieni varaus sentään).

Käyn silloin tällöin Kampin keskuksessa ostoksilla. Periaatteessa tykkään. Reviirini on uuden työn kautta huomattavasti laajentunut ja sulalla kelillä voin mennä työpäivän jälkeen ties minne. Mutta henkilöllä, jolla on iän kaiken ollut kompassi hukassa ja vaikeuksia erottaa oikea vasemmasta ei ole helppoa siellä suunnistaa. Kovasti olen ihmetellyt, että MISSÄ siellä on infotaulut ???

Eilen se selvisi. Rollailtuani tutusta itsestään aukeavasta ovesta (jota ei tarvitse pelätä kuten Itiksessä) sisälle huomasin jonkun hipailevan valomainokseksi luulemaani valotaulua. BÄNG mainos muuttuikin kosketuksesta kaksipuoliseksi infotauluksi. Meikämumme sitä toista puolta hipailemaan. Voi hyvä ihme, miten se oli hankalaa! Taisin pitää yksinäni kunnon draamaqueen perfomancen siinä taulun edessä (tai siis pidin). Sitten minua lähestyi nuori mies, joka tarjosi apuaan. Hän kertoi olevansa ulkopaikkakuntalainen, mutta hyvä härpäkkeiden kanssa, mutta ei hänkään siitä infotaulusta tolkkua saanut. Sentään pääsimme niin pitkälle, että löysimme kerroksen, minne minun piti mennä. Kiitin häntä ja kysyin, että mistä päin olet. - No, Oulusta! - Ilmankos olet niin mukava, vastasin. - Tsemppiä, hän huusi perääni. Minulla karvasteli toista tuntia kyyneleet silmissä. Näin sitä ihmisiä tehdään avuttomaksi! Mikä vika muka oli niissä ennen muinaisissa opasteissa? Valotauluista ei ole mitään iloa entiseen verrattuna, puhuisivat edes. Kotiin päästyäni ja Nutturalle murheeni kerrottuani, hän alkoi oitis loitsia mokomiin sähkönsyöjiin kosketuksesta leviävää superbakteeria (pointti sinänsä), mutta en tietenkään välttynyt ”Invalidin paikka on kotona ja tuo lähi-Alepa riittää meille ihan hyvin ”- saarnalta.

Sen pituinen se, paitsi että serpentiiniä, jota mm. menin hakemaan, ei ollut. Mutta serpentiineistä ei voi Nutturan kuullen puhua. Meidän ruokakunnassa kun ei juhlita!

VIIDELLÄ EUROLLA HYVÄÄ MIELTÄ!

Tässä päivänä, joka oli viime perjantai, Meikämumme oli matkalla tuolijumppaan. Siinä se oli! Hissin edessä, lähellä kellarin ovea. Kauniisti kahtia taitettu 5 euron seteli. Studio sijaitsee talossa, jossa asuu paljon ainavammaisia/eläkeläisiä tai ainavammaisiaeläkeläisiä. Köyhyysverkostolaisena tiedän, miten iso raha voi pienin mahdollinen seteli loppukuusta olla. Poimin sen käsilaukkuuni ja päätin tehdä asialle jotain. Sitten unohdin koko asian.

Yleensä meille hulahtaa perjantaisin jumpan jälkeen putki päälle. Katsomme yhteen syssyyn kaikki seuraavan viikon Uusi Päivä -sarjan jaksot. Sarjassa eräs löysi 48.000 euroa ja kamppaili palauttaako vaiko ei. Siitäpä muistui mieleeni se viiden euron seteli. Rustasin lapun rapun ilmoitustaululle, jossa luki: 

- Löydetty rahaa, saa periä tuntomerkkejä vastaan. Sitten jäätiin odottamaan.

Tämän viikon alussa soi ovikello ja eräs naapuri kysyi, oliko raha viiden euron seteli. Kyllä oli. Seteli palautettiin oikealle omistajalle. Katoamiseen liittyi tarina. Naapurin avustaja oli sen kauppaan mennessään vahingossa tiputtanut. Loppukuusta raha oli eläkeläisnaapurilleni tuiki tärkeä. Avustajienkaan palkat eivät päätä huimaa, joten avustaja pystyisi vitosen korvaamaan vasta seuraavasta tilistä. Kyyneliin saakka häntä harmitti, että jos kuitenkin naapurini luulisi avustajan olevan pitkäkyntisten lahkoon kuuluva.

Asianmukaisesti palautettu vitonen sai aikaan hyvää mieltä kolmelle ihmiselle, kahdessa kodissa. Tänä aamuna minä ajattelin ja ihan ääneen sanoin, että – HITTO, Santerin perilliset alensivat kansaneläkettä 6,63 eurolla kuussa. JOS he tietäisivät, miten paljon hyvää mieltä tuli yhdestä vitosesta oikeaan kohteeseen sijoitettuna, olisivatkohan he nostaneet eläkkeitä samalla summalla tai edes jättäneet rokottamatta? 

-Hyvä ajatus, sanoi Nuttura, mutta ei saa sanoa HITTO!

Tämä tarina on tosi

-VOI HYVÄ JUMALA! minä huudahdin.

-Kuinka monta kertaa tässä taloudessa pitää muistuttaman, että ÄLÄ turhaan lausu jne.. vastasi Nuttura.

-Kylläpä sinäkin päivittelet, kunhan tämän tarinan kuulet.

 -No anna tulla vaan, vastaa Nuttura ja asettuu asentoon, jota hän yleensä käyttää joko Studiossa asuvien ja/tai muun maailman tuomitsemiseen.

Meikämumme on riippuvainen erään sairaalan eräästä poliklinikasta. Se on ainoa paikka, josta saan jotakuinkin keskitettyä hoitoa tähän harvinaiseen geenivirheeseen ja koen olevani jotakuinkin turvassa. Henkilökunta on ihanaa.

Tupsahtipa viikon alussa kirje, jossa kerrottiin, että vuotuisen polikäyntini aikaa on (minulta kysymättä) muutettu. Uusi aika oli kerrassaan sopimaton. Lähtökohtaisesti Nutturan mielestä se olisi ihan oikein minulle, sillä kunnon vammainen on aina kotona ja partiopoikaa valmiimpi heti lähtemään sairaalaan, kun käsky käy. Välttääkseni Studio- riidan, päätin vaihtaa aikaa kaikessa hiljaisuudessa. 

No, näin siinä sitten kävi ja tästä se johtui:

Planketissa oli laajasti kerrottu MITÄ kaikkea ko. sairaalaan liittyviä juttuja voi tehdä internetissä/ilmoittautumisautomaatissa, mutta ei sanaakaan siitä, miten ajan voi vaihtaa. Entisenä sairaalan sentraalisantrana ei nokka kauan tuhissut, kun soitin keskukseen (monikohan tässä vaiheessa jo tippui kyydistä pois?).

Siellä vastattiin ja sanottiin, että ajanvaraukset on nyt keskitetty toiseen numeroon (aika pitkä). Meikämumme soittamaan! Painakaa 1 jos haluatte…pölötti automaatti. Siellä vastattiin kuitenkin aika nopsaan ja oltiin kohteliaita, otettiin sotut, hetut, sun muut. Sitten alettiin pottuilla:

-Emme me voi vaihtaa tätä aikaa, koska me emme näe sitä ajanvaraustilannetta, MUTTA me otamme soittopyynnön ja kerromme X polille, että soittavat sinulle!

-VOI HYVÄ JUMALA, sanottiin Studiossa yhteen ääneen, kun tämän kerroin.

PROLOGI: Se ihana henkilökunta soitti ennen kuin sain tämän kirjoitettua ja aika järjestyi. Uusi menetelmä on kuulemma JOHDON määräys.

PS: Korvaukseksi vien sekä Nutturan että Runotyön viikonvaihteessa kirkkoon. Toiselle messu syntien tähden. Toiselle konsertti, jossa lauletaan elokuvasävelmiä. Sitä ei Nutturalle vielä kerrota. Ohjelmassa on myös virsiä, joten Nutturan pitää saada loistaa hetki mielihyvästä, että Studiomme syntisäkki suostuu kirkkomatkalle. Elokuva sävelmien takia Runotyttö on valmis joustamaan. Saa nähdä voiko kirkkomekon somistaa pinkillä huivilla…Studioriiheemistä siis tiedossa! (HUOH)

Pilvipalvelupakko tupsahti Studioon

No NIIN nyt on sitten Meikämumme terveydenhuollon pilvipalvelun asiakas. JONAIN kuukautena, jota ei minulle kerrota, hengityksenapulaitteeni tiedot menevät pilven kautta jonnekin, jossa joku niitä tutkii. Sitten, jos arvot eivät ole kohdallaan, ottavat yhteyttä.

Kone on uusi, siinä on kuulkaa letkua ja nappulaa, niin että Runotyttöä heikottaa. Hän makaa nyt punaisen bling-bling huivinsa alla ja läähättää (onneksi bling-blingiä on RUNSAASTI). Ennen sai ottaa sähköjohdon aamulla pois seinästä. Nyt ei saa, ettei data häiriinny. Tuulikoneen kissansilmä loistaa 24/7 ja näemmä VILKKUU myös.

Nuttura on sitä mieltä, että huijausta koko homma, nemitäänkato...

Saa sinne soittaa, jos olo tuntuu/ muuttuu pahaksi.

Näin mennään 5 vuotta. JOS ollaan elossa toteaa Nuttura. Runotyttö värisee huntunsa alla. Minä olen hämmentynyt. Sähkölasku?