Kela on löytänyt voittajansa! Vihaan sitä vähemmän kuin hipaisulla toimia apparaatteja. Tai ainakin eilen vihasin
(pieni varaus sentään).
Käyn silloin tällöin Kampin keskuksessa ostoksilla. Periaatteessa tykkään. Reviirini on uuden työn kautta huomattavasti laajentunut ja sulalla kelillä voin mennä työpäivän jälkeen ties minne. Mutta henkilöllä, jolla on iän kaiken ollut kompassi hukassa ja vaikeuksia erottaa oikea vasemmasta ei ole helppoa siellä suunnistaa. Kovasti olen ihmetellyt, että MISSÄ siellä on infotaulut ???
Eilen se selvisi. Rollailtuani tutusta itsestään aukeavasta ovesta (jota ei tarvitse pelätä kuten Itiksessä) sisälle huomasin jonkun hipailevan valomainokseksi luulemaani valotaulua. BÄNG mainos muuttuikin kosketuksesta kaksipuoliseksi infotauluksi. Meikämumme sitä toista puolta hipailemaan. Voi hyvä ihme, miten se oli hankalaa! Taisin pitää yksinäni kunnon draamaqueen perfomancen siinä taulun edessä (tai siis pidin). Sitten minua lähestyi nuori mies, joka tarjosi apuaan. Hän kertoi olevansa ulkopaikkakuntalainen, mutta hyvä härpäkkeiden kanssa, mutta ei hänkään siitä infotaulusta tolkkua saanut. Sentään pääsimme niin pitkälle, että löysimme kerroksen, minne minun piti mennä. Kiitin häntä ja kysyin, että mistä päin olet. - No, Oulusta! - Ilmankos olet niin mukava, vastasin. - Tsemppiä, hän huusi perääni. Minulla karvasteli toista tuntia kyyneleet silmissä. Näin sitä ihmisiä tehdään avuttomaksi! Mikä vika muka oli niissä ennen muinaisissa opasteissa? Valotauluista ei ole mitään iloa entiseen verrattuna, puhuisivat edes. Kotiin päästyäni ja Nutturalle murheeni kerrottuani, hän alkoi oitis loitsia mokomiin sähkönsyöjiin kosketuksesta leviävää superbakteeria (pointti sinänsä), mutta en tietenkään välttynyt ”Invalidin paikka on kotona ja tuo lähi-Alepa riittää meille ihan hyvin ”- saarnalta.
Sen pituinen se, paitsi että serpentiiniä, jota mm. menin hakemaan, ei ollut. Mutta serpentiineistä ei voi Nutturan kuullen puhua. Meidän ruokakunnassa kun ei juhlita!
