Tiedättehän kaikki sen kuvan mikä facessa kulkee, että pure icea ja tekstinä tuo mikä otsikkossa.Viime talvena minulle meinasi käydä samoin, mutta ei se ollut Suomi, vaan Kela.
Ylen harvoin enää konttorissaan käyn, mutta sillä kertaa asiaa oli paljon ja sen verran monimutkaista, että puhelinneuvoja tuli siihen tulokseen, että nyt on kasvokkain asioinnin paikka. Sain ajan.
Ko.aamuna herätessäni tuli tuntu, että aika on annettu varttia sen yli, mitä office on auki. Soitin ja kysäisin. Niin oli, mutta käskettiin mennä sen verran ajoissa, että selittää asian vakseille vai vartioitako he nykyään ovat. Onneksi virkaintoituus on paitsi Nutturan myös allekirjoittaneen hyve, joten ajoissa oltiin.
Sekunnin ehkä elämäänsä kyllästyneen näköinen vaksivartija tuli hartioineen siihen ovelle, että nou-nou. Minä näytin kutsukirjettä, joten SEESAM aukeni. Avustaja, jolla tulee olemaan hengenpelastajan rooli tässä kertomuksessa ja minä purjehdimme sisään.Vastaanotto oli toisessa kerroksessa. Mahduin hissiin, joka voimakkaasti rahisten ja voivotellen nosti meidät seuraavaan kerrokseen.
Asiointi sujui mallikkaasti ja sain oikeinkin hyvän avun ja kaupan päälle 13 vuorokauden laitosjakson. Aloitimme poistumisen. Alhaalla avustaja huomasi, että hissi oli tehnyt noin 12 cm pudotuskynnyksen ja hädissään karjaisi, että nyt et tule. Henki menee!
Minähän en ollut ekaa kertaa pappia kyydissä. Laitoslapsivuosina meidän koulun hissi teki samalla lailla aika usein. Hoidoksi suljettiin ovi, matkustettiin takaisin ylös ja tultiin alas. Yleensä kynnys tasasi. Mutta ei tämä, sillä oli tappofiilis päällä!
Uudelleen orientoitumisen sijaan automaattiovi alkoi renkata. Puoliksi kiinni ja puoliksi auki. Sähkäri, minä ja avustaja ynnä 12 cm kynnys ennallaan! Kaksi vaksivartijaa ilmestyi salamana kynnykselle. Elämään kyllästyneisyyttä en heidän kasvoiltaan huomannut. Hätää näkyi.
Tuossa vaiheessa olin vahvasti vielä selkämurtumatoipilas. Nyt olivat hyvät neuvot tarpeen. Onneksi olin sen verran toipunut, että jalat taas ottivat päälleen ja hississä oli hyviä kaiteita. Komensin yhden vaksivartijan pitämään ovea kurissa, toisen laittamaan tavallisen tuolin hissin eteen niin, että olin selin, ettei sähkäri vai osuisi jalkoihini, kun he sen ulos veivasivat. Sitten kävelin varovasti kaiteita pitkin hissin ovelle, josta hengenpelastaja- avustaja ja toinen vaksi varovasti auttoivat minut tuoliin.
Tänä päivänä en tarkkaan tiedä, miten nämä kolme henkilöä sähkärin hissistä ulos taiteilivat, mutta minä eikä tuoli ei menty rikki. Pääasia. Mutta jos olisin ollut yksin asioimassa, en olisi tätä nyt muistelemassa.
