Runis ja minä kuulutaan erään vammaisyhdistyksen kulttuurijaostoon.
Jaosto järkkää yhdessämenemisiä erilaisiin juttuihin kuten museoon,
taidenäyttelyyn, teatteriin jne. Vuoron perään joku meistä toimii
matkanjohtajana. Tänään oli minun vuoroni. Kohde oli naapurikaupungin
taidemuseo.
Ihmiset siis menevät taidenäyttelyihin. Museotilaston mukaan kerhomme tänään visiteeraamassa paikassa kävi viime vuonna 71.350 henkilöä. Luonnollisesti kukaan ei tiedä, eikä kuulukaan tietää, monellako heistä oli joku vamma. Mutta tämän päiväisen perusteella voin vakuuttaa, ettei kulttuuriosallisuus vammaiselle ihmiselle oli mikään helppo juttu.
Yksi perui, koska vointi meni huonoksi. Niin voi käydä. Toinen
perui, kun olin jo taidemuseon ovella tulijoita odottamassa. Peruja oli omalla
ovellaan, mutta hissi oli mennyt rikki. Hän ei päässyt paikalle!
- Toivottavasti ei ollut takuueläkeläinen, totesi Runotyttö,
joka kaiken pinkkinsä ja bling - blinginsä
keskellä on, kuten Nuttura ja minä, vankasti köyhyysverkostolainen.
Toimintamme yhtenä tarkoituksena onkin tarjota edullisia ja toisinaan jopa maksuttomia tilaisuuksia. Kulttuuri kun on
se ensimmäinen, mistä ainavammainen ihminen tinkii, jos joutuu koko aikuisikänsä perusturvan varassa elämään. Runotyttö saa tästä totuudesta joka kerta kylmiä väristyksiä.
Sille kulttuuri on elinehto.
Kolmas melkein myöhästyi, kun kuljetuspalvelut sakkasivat.
Tästä päästäänkin ainavammaista kansaa kohta 20 vuotta vaivaavaan piinaan. Pitää
olla aika lujat hermot, että jaksaa osallistua ja vielä nauttia, koska koskaan
ei ole varmaa pääseekö aikanaan perille ja vielä vähemmän, että pääseekö pois. Ei
se siis mikään ihme ole, että Nuttura haluaa olla kotona…pakko myöntää, että
välillä minulla ja Runiksellakin on tiukkaa tehnyt.
Jos nyt sitten on päässyt niin pitkälle, että kunto antaa
myöten ja hissi toimii sekä kuljetuspalvelu kuljettaa, ollaan kuitenkin sen
tosiasian edessä, että yksi museokäynti vie niistä 9 edestakaisesta matkasta yhden
eli jäljelle jää 8. Moni ei voi käydä kulttuurijutuissa, jos siinä ohessa ei
voi käydä vaikka kaupassa. Matkat eivät riitä. Silloin, kun Kotikaupunkiin tuli
matkapalvelukeskus, kimppakyyti lisäsi matkoja. Joidenkin vuosien kuluttua tämä poistettiin argumentilla: - Koska palveluun on totuttu, kannustin voidaan poistaa.
Nyt kun meillä on YK-soppari ratifioituna ja siinä artikla
30 (osallistuminen kulttuurielämään, virkistys ja vapaa-ajantoimintaan ja
urheiluun), lähtee Studiosta kannanotto, että ihminen ei elä yksistään leivästä.
Ei edes se köyhä ja vammainen ihminen.
PS: Museon kaupasta ostettiin viiden vuoden päiväkirja.
Aletaan käyttää sitä 1.1.2020. Kerrankin löytyi jotain, joka pelittää
kummallekin Primadonnalle. Hillitys kannet, mutta lehdillä on hippunen kultaa. Pullossa ja lasissa on vettä.
