Tänään Anno Domini 23.3.2013 oli sellainen päivä, että ensin oli fysioterapia, kiitos Kela. Sen jälkeen Ferrarin kanssa varikolle so. sähköpyörätuolia apuvälinekeskukseen näyttämään. Palvelu oli 10 pistettä ja papukaijamerkki, kaikki sujui ja meni ajallaan.
Kela-kyytiä odotellessa avautui Meikämummelle ilonen yllätys, paperi-Hesari. Itsellä on vain nettiversio, koska se on kätevämpi. Päätin tutustua Torstai-liitteeseen. Heti osui silmiin artikkeli Pitkä tie turvaan, jossa traumatietoisen työn asiantuntija Johanna Linner Matikka kertoi väkivaltaisesta isästään sanoen, ettei se lyöminen ollut pahinta vaan se ainainen pelkääminen ja ikuinen varuillaan olo.
Minä luin lehteä rakennuksessa, joka omistaa vammaisjärjestö, missä toimin pitkään, pitkään sosiaalineuvojana. Artikkeli tässä toimitilassa assosioi minun iholle ihan toisenlaisen pelon ja jatkuvan varuillaan olon, jota ei lainkaan tiedosteta, eikä niihin varsinkaan minkään valtakunnan traumaterapiaa ole saatavana!
Kysymys on kuormittuvuudesta, joka tulee siitä, että aina pitää pelätä ja olla varuillaan omien palveluidensa tähden. Kuka hyvänsä päättäjä tai ammattiauttaja voi koska tahansa laatia uudet arviot ja normit, jonka mukaan minkä hyvänsä palvelun voi poistaa tai sitä voi vähentää. Itse on niissä tilanteissa voimaton.
Juuri nyt on meneillään kaksi mullistusta, jotka tulevat näkymään ainavammaisen ja ainiaaksi vammautuneen kansan elämässä. Hyvinvointialueet ja uusi VALAS-laki (en ole varma onko vammaispalvelulain uudistuksen työnimi myös lopullinen).
Minulla on aika paljon onnea, kun pääkaupunki jäi omaksi alueekseen. Vielä ainakaan korviini ei ole kantautunut juttuja mitä muilta ”hyvinvointialueilta” olen jo kuullut. Mutta VALAS:ta minä pelkään yhtä paljon kuin nuoruuteni Tappaja hai-leffaa, jota en vieläkään ole katsonut. Valitettavasti valaan suhteen minulla ei ole valinnanvapautta, katsonko vai en. VALAS törmää elämääni ennemmin tai myöhemmin kuin jäävuori Titaniciin.
Mitäkö minä kysyn ja pelkään?
Tässä luetteloa:
1. Uudesta laita puuttuu täsmälliset ja selkeät määritelmät, kuka on minkäkin palvelun suhteen vaikeavammainen, joka ennen tarkoitti, että tälle henkilölle on tietyt palvelut turvattava kunnan (hyvinvointialueen) kukkarosta huolimatta.
Samalla en voi olla hämmästelemättä, miten eetokseen on päässyt aatos, että vaikeavammaispalvelut kuuluvat oikeastaan kaikille tai muuten on epistä. Eihän vanhan lainkaan aikana kaikki voineet saada kaikkea.
Itse olen esim. ollut maksullisen turvapuhelimen piirissä vuodesta 2002, koska ilman sitä en voisi asua yksin. Puhelimen maksuttomuus liittyisi siihen, että olisin sillä lailla vaikeavammainen, että tarvitsisin palveluasumista. Mutta tähän saakka en ole ollut. Tietenkään en voi saada palveluasumis-statusta vain siitä syystä, että minulle ei tulisi maksulappua turvapuhelimesta. Jokainen voi tietenkin miettiä, (enkä kiellä, ettenkö olisi miettinyt ) MITÄ muuta sillä rahalla olisin voinut parissa vuosikymmenessä voinut tehdä? Mutta toisaalta joku raja on jossain oltava tai tämä korttitalo kaatuu!
Kerranhan se on jo kaatunut. 90-luvun lamassa sosiaalihuoltolakiin (SHL) perustuvat vanhusväestön taksimatkat (4 edestakaista/kk) käytännössä lopetettiin, koska SHL on yleislaki ja niin voi tehdä. Vammaispalvelulain (VPL) matkoihin (9 edestakaista/kk) ei niin vaan voinut puuttua, joten ne jäivät paikalleen. Ensisijaisen lain puuttuessa vanhusväestöä alkoi valua VPL:n puolelle. SHL:n mukaisia matkoja ei enää entisessä määrin palautettu. Vuosituhannen alun tilastojen mukaan oli koko maassa vammaispalvelujen mukaisia kuljetuspalvelujen käyttäjistä 67% yli 65-vuotiaita ja Helsingissä noin 70-80%. Käytännössä vammaispalvelu oli muuttunut vanhuspalveluksi, koska noin isoilla prosenteilla ei hengissä olevia +65 vee ainavammaisia ole olemassa!
Lopputulos 1. oli, että tänä päivänä mummot ja vammat kärvistelevät ”yhdenvertaisesti” matkapalvelukeskusten ”asiakkaina”. Lopputulos 2. oli, että ainavammaiset ihmiset tulivat omassa palvelussan altavastaajiksi.
Minä olen aina ollut sitä mieltä, että paskaa säkää voi edes yrittää jakaa tasan.
Totta kai se on ikävää ja kamalaa, kun liikkumiskyky huononee iän takia (niin käy melkein kaikille, jotka HUOM! saavat elää kauan), mutta onko henkilön, joka ei elämänsä päivinä, ikinä tai melkein ikinä, pysty käyttämään julkisia annettava tietä vanhuuden normivaivoille myöhästymällä alvariinsa töistä tai opiskelupaikasta, koska päättäjät aikanaan päättivät ratkaista valtaväestön ikääntymisestä johtuvat liikkumisongelmat vammaispalvelulain voimin? Syyttävä sormeni on siis päättäjissä, ei käyttäjissä. Eräs suuresti arvostamani juristi on kerran sanonut, että erityislain turvin ei pidä suuria joukkoja liikutteleman. MOT!
Selkeiden määreiden puuttuminen uudessa laissa tulee lisäämään ainavammaisten paitsiota!
2. Uudessa laissa pyritään kuulemma vammaisten ihmisten keskinäiseen yhdenvertaisuuteen.
Ennen verrokki oli samanikäinen, jotakuinkin samassa elämätilanteessa oleva vammaton henkilö ja lain tarkoituksena tasoittaa tietä yhdenvertaiseen elämään. (Ihan vaan YK-sopparista tässä muistuttelen).
Nyt on laitettu marginaalit keskinäiselle ranking listalle eli toisiamme vastaan, mikä on näkynyt järjestökentän järkyttävänä kahtiajakautumisena. En voi olla muistelmatta edesmenneen äitini opetusta vähemmistöistä: Muista aina, että Pieter Botha (Etelä-Afrikan apartheidia kannattava johtaja) hieroo tyytyväisenä käsiään kun ANC ja Inkatha (mustien oikeusliikkeitä) tappelee keskenään. NIIN huono on ainavammaisen kansan vähemmistöidentiteetti, että olemme antaneet tällä lailla johtaa itsemme harhaan.
Käsi kannattaa laittaa sydämelle ja miettiä kuinka monta ei-vammaista henkilöä tälläkin kertaa oli päsmäröimässä mikä meille ainavammaisille (vamman laadusta riippumatta) on hyvää, kaunista ja totta sekä ennen muuta RIITTÄVÄÄ!
3. Onko rahaa?
Nyt kun vammaispalvelulaki ja kehitysvammalaki ovat yhtä, onko edes varat, jotka olivat kummallakin sektorilla ennen käytössä, tämän lain alla käytettävissä? Mihin ne verovähennyksistä poistuvat invalidivähennykset käytetään?
4. Avustajista
Tällä hetkellä Helsingin alueella voi olla henkilökohtainen avustaja sekä työnantajamallilla että palvelusetelillä (täydentää). Jos Helsinki tästä luopuu, niin olen pulassa.
Taas kerran. En jaksaisi. Enää.
.jpg)
Kuvassa on katutyömaa keltaisine väliaikaisine aitoineen ja metallisine ylikulkusiltoiteen. Löytyy myös väliaikaista asfalttia, joka on muhkuraista ja johon voi kompastua tai apuvälineellä kaatua.
