ENNAKOIVA TEKSTINSYÖTTÖ JA ELÄMÄNHALU

Kuolema kulkee ainavammaisen kansan rinnalla ihan eri tahtia kuin muiden, ainakin pohjoismaisesta näkövinkkelistä katsottuna. Tekee melkein mieli sanoa, että se on jopa puoli askelta edellä. Tosin edestä päin on helpompi väistää. 

Nuttura on viime aikoina, eikä syyttä, entistä enemmän kiintynyt idolinsa Niskavuoren Loviisan sanontoihin. 

– Minulla on edessäni jo Jumalan vuodet, kaikuu Studiossa tuhkatiuhaan, rasittavuuteen asti. 

Runis ei ihan vielä ole valmis heittämään kirvestä kaivoon. Kynsiä maalataan sekä rakennekynsistä ja ripsien pidennyksistä haaveillaan. Niistä on käynnissä kunnon YT:t, koska syksyllä on diagnoosiyhdistyksen 40 vee jubileum. Lupa lähteä on saatu, mutta rakennekynnet ja ripsien pidennykset ovat vielä neuvottelupöydällä. Runis tarvitsee kyllä kaikki voimavaransa tähän käännytystyöhön. Meillä muuten kannatetaan voimavararajaa senkin vuoksi, että me varsin hyvin tiedetään mihin nämä Komentoorat pystyvät. Eikä Nuttura suin surmin halua antaa Studion joukkojen komennusta vieraisiin käsiin. Tästä Runis ja minä ollaan ylen kiitollisia. Meille riittää oikein hyvin yksi päsmäri. Runis olisi myös iloinen, jos Nuttura saisi uuteen lakiin ihan oman pykälän, jolla valtaansa rajataan…

 

Diagnoosi - juhlasta vielä sen verran, että 20 vuotta sitten kun oli 20 vee juhlat, panin merkille, että yhdistyksen perustamisen aikoihin silloiset noin 40 veet eivät kaikki suinkaan olleet juhlimassa, koska eivät ehtineet 60 veiksi. Mietin juhlissa, että mikä onkaan silloisen n. 40 veeni kohtalo kahden vuosikymmenen päästä? Olenko vielä mukana? Nyt näyttää hyvältä, "mutta ei kannata nuolaista ennen kuin tipahtaa", jaksaa Nuttura jankuttaa.

Toisaalta, loppusuoran alkupään kaarteessa on jo ihan pakko todeta, että tässä ajassa ja maailmassa on ilmiöitä, joissa ei kerta kaikkiaan viihdy. Niin hyvin samaistun edellisen MummiJ:n tunnelmiin. Hänen arkensa meni sekaisin, kun meille tuli kaukosäädintelevisio. Uusi telkka ei enää suostunut siihen, että se jätettiin MummiJ:n toivomalle kanavalle, jos hän oli yksin kotona äidin ja minun ollessa jossain (missä tietenkään ei olisi saanut olla). Olisi pitänyt osata käyttää kaukaria. MummiJ. ei halunnut enää opetella.

Minulle on nyt tullut sama peli, joskin toisen pelin kanssa. Älypuhelimeni päivitti itsensä minulta mitään kysymättä ja eikös vaan siihen taas ilmestyi se perhanan ennakoiva tekstinsyöttö! Muistatteko vielä ajan, kun IHMINEN yhtä nappia PAINAMALLA sai ennakoivan pois? - eikä tekniikka tullut siihen väliin sorkkimaan! Minä, käsikänkkäinen, kyllä muistan. Nyt tekstinsyöttö pitää poistaa kolmeportaisesti hipailemalla. Olen kolmikannan oppinut, mutta eilisen jälkeen, eivät entiset keinot enää pelitä. Uusia on etsittävä. Mikä ärtymys, viha ja suuttumus!!!!

Onneksi on ystäviä lapsuudesta, joiden kanssa voi puhua niin kuolemisesta kuin ennakoivasta tekstinsyötöstäkin. – Et oo tosissas, ei nyt yksi ennakoiva tekstinsyöttö voi aiheuttaa elämänhalun pienemistä, sanoi Ystävä. – Kyllä voi, meillä ainaskin, minä intin.

– Kuulostaa kuule NIIN Nutturalta, että kirjoita siitä blogi.
 – No, minä kirjoitan!

Ei se ollut Nuttura, enkä minä, se oli Ystävä!