Viime sunnuntaina paikallinen invalidiyhdistys
järjesti perinteisen kesäjuhlan yhdistyksen lomakylässä, meren rannalla. Sinne meneminen ei ollut suinkaan ollut mikään
itsestäänselvyys. Nutturalta piti saada lupa.
Uuden vuoden lupauksemme ovat haihtuneet kuin tina
tuhkaan, mutta kahden kanssa on kevääseen asti onnistuttu vähintään tyydyttävästi. Lupaukset
ovat, että sunnuntaisin ollaan kotona ja arki-iltana ei riekuta! Tietysti,
jos Nuttura saisi päättää, kotona oltaisiin joka päivä. Täytyy myös todeta,
että nykymittapuulla Nutturan riekkumiskriteeri on kovin, kovin alhaalla.
Kevät toi kuitenkin aika monta poikkeamaa lupauksiimme.
Oli erään yhdistyksen pihajuhlat. Sitten oli Etelän Alueen invalidisihmisten
kokoontumisajot. Niitä seurasi seuraavalla viikolla, arki-iltana Kotikaupunki-päivä.
Mentiin yläkerran rouvan kanssa peräti kahteen tapahtumaan, joista toisessa Danny
oli laulamassa. Tämä oli ilman muuta jo riekkumista. Ostin jälkimmäisestä
tapahtumasta mekon. Uskallettiin tulla Runotytön kanssa kotiin, koska emme
jaksaneet Dannyn esitystä (alkoi kello 18) jäädä kuuntelemaan. Siitä tuli pisteitä.
Merenrantapäivän aamuna oltiin siis tilanteessa, että
lähtökohtaisesti kolmas sunnuntai ja melkein peräkkäin eli ilman muuta EI.
Saatiin kuitenkin Nuttura taivuteltua ja nimenomaan siksi, että ilma oli kovin,
kovin kaunis. Ei edes muistettu, milloin olisi ollut yhtä heleää kyseisenä
juhlapäivänä tiedossa. Nuttura heltyi. Ehkä pisteetkin auttoivat? Mutta sillä oli hintansa, kuten tulette huomaamaan.
Yhdistyksen kesäjuhlassa Kotikaupungin tervehdyksen tuonut
virkahenkilö totesi mm., että digisyrjäytyminen on hyvin mahdollista ja se voi
tapahtua äkkiä. Niin tapahtuikin vieressä istuvalle melkein sillä siunaamalla.
Tabletti lakkasi ottamasta kuvia.
Tänään, tiistaina minulle tuli yks´kaks sekä manuaalinen että digitaalinen syrjäytysyritys. Ensin jäi paperikalenteri keskikaupungille, kun kävin siellä työkokoustamassa. Sitten ja siksi päätin hälyytysten kera tallettaa asiat, jotka vielä muistin, kännykän kalenteriin. Hipaisin jotakin. Näkymästä tuli sellainen, etten sitä tunnista. Enkä osaa palauttaa ennalleen. Lapsukaisen mukaan tallentamani hälytykset anyway kuuluvat. Lohdullista. Onpahan jännitystä elämässä? Paperinen tulee, kunhan kusti ehtii polkea. Ans kattoo, miten tässä odotellessa syrjäytyy. Niin tai vapautuu? Toivottavasti kusti ei kokonaan paperista kalenteriani kadota? Baddingtoiset perustavat lähipäivinä pelastuspartio Bernard ja Biancan ja tulevat palauttamaan digiversion kohdalleen. Ai mistäkö nämä syrjäytysyritykset johtuivat? No, Nutturasta tietenkin!
Seuraavaksi Studiossa nautitaan Areenasta annos Pikku naisia. Vähän minun käy Nutturaa sääliksikin. Onhan se taas kerran todettava, että kaikkihan me ollaan ihan väärällä vuosituhannella täällä maan kamaralla. Nuttura vallankiin.
PS: Kivaa juhannusta kaikille! Runotyttö mielii juhannuskokolle...
