Tänään mentiin Runotytön kanssa oman invalidiyhdistyksen liikuntapäivään. Merenrantaan. Nuttura jäi tietenkin kotiin.
Tapahtumassa
oli hevonen ja oli palauto, oli makkaraa, lettuja, pullaa, teetä, kahvia…arpoja
ja myös sitä liikuntaa. Menin ihan tarkoituksella oman mukavuusalueeni
ulkopuolelle heittämällä saapasta. Onneksi naistensarjassa oli toinenkin samanniminen,
että kokonaisuutena homma toimi hyvin. Hän tuli ekaksi ja minä viimeiseksi.
Yllättävän raskasta on saappaan heitto. Mölkkyä en sentään suostunut pelaamaan,
sillä siitä on jäänyt Kelan aiheuttama traumaperäinen stressi. Siihen aikaan,
kun Kela vielä suvaitsi järjestää harvinaiselle vammalleni turvallista
laitoskuntoutusta, piti ihan kaikkeen osallistua, jos mieli toisenkin kerran
kurssille päästä. Voihan mölkky!
Liikuntapäivässä
oli myös ihan uusi tuttavuus parapara. Se on japanilaisen kansantanssin ja
diskotanssin sekoitus ja sanalla ilmaistaan ääntä , joka syntyy, kun sade ropisee
katolle. Suoraa käännöstä suomeksi sanalle ei ole. Tanssi puolestaan kääntyy nätisti
tuolitanssiksi. Me taidettiin Runotytön kanssa hieman hullaantua, mutta Nuttura,
tuo aina valpas moraalinvartija lähestyi meitä kotoa käsin, sillä ihan selvästi
japanilais/korealaisen cd-levyn sanoista kuului : - JEMMENJEE!
Jos tai kun
yhdistyksesi järkkää näitä huveja, niin mene ihmeessä ja osta vaikka arpoja. Me
ostettiin, eikä voitettu mitään. Runotyttö siitä oitis muistamaan runonpätkän: -
Kas onni lemmen ja onni pelin, niistä toinen on aina selin. Saa nähdä minkälainen
jemmejee tästä oivalluksesta koituu vai siksikö se Nuttura sinne merenrantaan jo
etukäteen morsetti…
PS. Kiitos kaikille järjestäjille! Tiedän, että tapahtumat
eivät synny ilman ajatustyötä ja käsipareja. Lisäksi JOS/KUN yhdistyksessä
järkätään parapara-kurssi, niin me ollaan Runotytön kanssa eturivissä!
