Studiossa on ollut pöhinää parina viime päivänä. Olemme aitiopaikalta voineet seurata kuinka kaksi vammaisjärjestöä ja eräs valtavirran järjestö ovat ilmaisseet huolensa Kela - kyytien rajallisuudesta. Jos nimittäin on kyse ennalta ehkäisevästä hoidosta kuten vaikka rokote, ei Kela- kyyti kanna. Milläs menee vammainen kansalainen koronarokotetta hakemaan, jos ei voi vaikean vammansa vuoksi kulkea julkisilla ja kukkarossa on vain takuueläkkeen jämät? Siihen kurki kuolisi ennen kuin suo sulaisi.
Tällä kertaa hyväksemme toimi dominoilmiö. Ensimmäinen kannanotto ilmestyi 18.1. Seuraava 20.1. Tätä kirjoittaessani on 22. päivä. Ministeri Aino-Kaisa Pekonen on sanasensa sanonut. Ainavammainen kansa on turvassa. Koronarokotukseen saa kuin saakin matkakorvauksen. Iso kiitos.
Nuttura minä olemme aivan hepnaadilla lyödyt. Alkoihan suuri ihanteemme Eino K. Kalervo ajaa nykyistä vammaistukea 30 - luvulla. Se tuli 50 - luvulla. Vammaisliike aloitti heti nykyisen vammaispalvelulain ensimmäisen version synnyä, vuonna 1987, puuhaamaan henkilökohtaista apua subjektiivisten oikeuksien piiriin. Se tapahtui 2009.
Nyt ei edes Nuttura voi sanoa, että kyllä ennen oli paremmin. Tätä lisää, toivotaan Studiossa. Kela-kyydeissä onkin vielä katveita. Vammaisten naisten naisliike on ainakin tämän 2000-luvun ajanut Kela-kyyti oikeutta joukkotarkastuksiin. Diabeetikot eivät pääse jalkahoitoon, kun sekin on ennalta ehkäisevää, vaikka se haava jalassa on sitten jo paljon pahempi juttu. Ihan kokonaan perkaamaton sarka on vammaisten henkilöiden yhdenvertainen oikeus käyttää julkisissa terveyskeskuksissa sekä terveys- ja hyvinvointikeskuksissa tarjolla olevia matalan kynnyksen mielenterveys- ja päihdepalveluja. Niihinkään ei Kela-kyydillä saa mennä!
Kerran ennenkin olemme olleet todistamassa instantvaikuttamista, tosin hyvin pienimuotoista. Se me tehtiin Nutturan kanssa ihan kahdestaan. Runis kyllä vähän auttoi. Oltiin Hanasaaressa kahden päivän seminaarissa. Parin vuosikymmenen tauon jälkeen pyörätuoli oli palannut arkeemme. Piti mennä WC:hen. Paikassa oli esteetön vessa. Mutta ovessa ei ollut sisäpuolella lankavedintä millä oven olisi saanut kiinni. Kutsuimme äkkiä Runiksen paikalle ja kelasimme kokoustilojen infotiskille. Valitsimme sieltä komeimman nuorukaisen, jota Runis ripsiään räpytellen ja hunajaisin huulin pyysi auttamaan vessassa, vakuuttaen, että kyllä nuori mies osaisi ja se olisi aivan helppoa. Poika parka lähti seuraamaan meitä kuin teuraaksi vietävä lammas.
Kun saavuimme WC:n ovelle, avasin oven itse. Sitten Nuttura kopeana pyysi miestä sulkemaan oven perässämme saarnaten samalla, että koko apua ei olisi tarvinnut, jos oven sisäpuolella olisi ollut lankavedin, jolla itse olisimme oven sulkeneet. Minä lisäsin varuiksi hyvinkin kohteliaasti, että tässä kaikki, kiitos. Tämä tapahtui ruokatauon aikaan. Iltapäivällä, kun olimme pois lähdössä, nuori mies koputti minua olkapäälle ja sanoi:
- Rouva, se vedin on nyt siellä!
Yksin tai yhdessä, aina kannattaa vaikuttaa, mutta yhdessä olemme enemmän!
