Tämä on yhteenveto siitä, mitä olen väkivallasta oppinut,
mitä haluan asiasta muille kertoa ja miten tieto on minua muuttanut.
Ensimmäinen askel
Ensimmäinen askel on väkivallan tunnistaminen. Väkivalta
on aina väärin. Se on tekijän syy, tekijän vastuulla, toisinaan jopa tekijän
valinta. Miten niin, eikö riitaan tarvita aina kaksi? Kyllä, nimenomaan riitaan
tarvitaan. Mutta tilanne muuttuu radikaalisti, kun väkivalta astuu kuvaan.
Väkivallan myötä ei ole enää kahta tasa-arvoista riitelijää. On vain tekijä ja
kohde.
Mistä sen voi tietää? Pelosta. Miellyttäminen kuuluu
osana terveisiin ihmissuhteisiin. Mielistely ei koskaan. Jos et enää uskalla
ilmaista omaa kantaasi, koska pelkäät epäreiluja seurauksia, olet kohdannut
väkivaltaa. Jos et ylipäätään uskalla, toisin kuin ennen, olla oma itsesi jonkun
lähellä, olet väkivallan kohde, väkivallan kokija tai väkivallan uhri. Minä
valitsen tähän kirjoitukseen sanan uhri.
Tilanne, jossa tekijä tahallaan valitsee väkivaltaisen
käytöksen voisi olla vaikka sellainen, kun naiselle sanotaan, että: - Sinähän
suorastaan kerjäät verta nenästäsi.
Miksi tekijä ei sano esimerkiksi:
-
Olet hyvin ärsyttävä ihminen. En pysty
käyttäytymään seurassasi väkivallattomasti.
Lähden pois. Jos jatkat tätä, en enää ole kanssasi.
Yleensä se menee vielä niin, että väkivallantekijän
verenkerjäämisfraasit ja väkivallanteot ovat olleet läsnä edellisissäkin parisuhteissa.
Pelko lamaannuttaa
Väkivallan aiheuttama pelko lamaannuttaa. Se voi ilmetä mm. uni-
syömis- tai muistamisvaikeuksina. Monesti uhri luulee, että ”oikeaa” väkivaltaa
ei ole sattunut, koska häntä ei ole lyöty. Henkisen väkivallan osuutta ei
kuitenkaan saa vähätellä. Itseasiassa aika harvoin väkivalta alkaa fyysisellä hyökkäyksellä.
Vähitellen kehittyminen on yleisempää. Fyysistä väkivaltaa voi hyvällä syyllä
kutsua henkisen väkivallan lakipisteeksi.
Toisinaan väkivallantekijä osaa manipuloida kumppaniaan niin
taitavasti, ettei hänen koskaan tarvitsekaan lyödä. Uhrin saa tottelemaan muutenkin.
Näissä tapauksissa väkivallan tekijä saattaa jopa kehuskella, että minähän en
naisia lyö, vaikka lyökin ja lujaa!
Syklit ovat väkivallassa tyypillisiä. Parisuhteessa ne
ilmenevät hemmottelun ja rankaisemisen vuorotteluna. Ensin kaikki on yhtä
lemmenlintua. Vähitellen ilmapiiri alkaa jostain syystä, mitä uhri ei oikein
ymmärrä, kiristymisestään kiristyä. Lopulta tilanne räjähtää käsiin. Sitten
kaikki alkaa alusta. Räjähdystä seuravat anteeksipyynnöt, lahjat ja lepertely, jotka aikanaan
päättyvät uuteen väkivaltaan. Uhria usein myös syyllistetään väkivaltaisten
purkauksien aiheuttajaksi tai ainakin osasyylliseksi. Se ei tietenkään ole
totta. Oikeasti kiintymys tekijään, pelko, huoli ja hämmennys saavat uhrin pään
kokonaan sekaisin. Hän ole lainkaan selvillä mistä oli kysymys ja kuka minkäkin
aiheutti. Se taas palvelee tekijää ja hivelee hänen itsetuntoaan.
Valitettavasti parisuhdeväkivallan sykli ei yleensä itsestään murru. Se vain
kiihtyy. Lopulta vihanpurkaus voi uhata uhrin terveyttä ja henkeä. Työ-harrastus
tai seurakuntaelämässä sykli alkaa tavallisesti tekijän mairealla ja
ylenpalttisella imartelulla. Sinut kehutaan pilviin. Jonkun ajan päästä et
olekaan enää yhtään mitään. Kuten parisuhdeväkivallassa, loogisuus ontuu pahasti. Matto
repäistään äkkinäisesti altasi juuri silloin kun sitä osaa vähiten odottaa.
Väkivallan tekijän käytöksestä ei ikinä oikein tiedä millä tuulella hän on. Yksi vihje väkivallasta elämässäsi on, jos huomaat jatkuvasti
kuulostelevasi toisen mielialaa. Mistä päin tänään tulee? Minkä asian sitä uskaltaa juuri sinä päivänä tai
sillä hetkellä ottaa puheeksi. Vai onko viisainta olla vaiti? Ärsyyntyykö hän esimerkiksi äänistä, liiasta hitaudestasi
tai oletko hänen mielestään raivostuttavan nopea ja kärsimätön. Väkivallantekijää
on täysin mahdoton miellyttää. Viisainta on, kun ei edes yritä.
Väkivallasta voi
toipua
Väkivallasta voi aina toipua. Se ei ole helppoa, eikä se
tapahdu nopeasti, mutta aina voi toipua. Omasta tilanteestaan pitää kertoa
jollekin toiselle, jopa useammalle ihmiselle. Jos ei ole ketään läheistä, voi
soittaa auttaviin puhelimiin ja kertoa sinne. Pääasia, että kertoo. Kukaan ei
ole niin hyvässä asemassa, pidetty tai muuten karismaattinen, että olisit
velvollinen suojelemaan häntä parisuhteessa, suvussa, työssä, koulussa, harrastuspiirissä,
asumisyksikössä tai vaikka seurakunnassa. Jaa salaisuus! Poliisi, lastensuojelu
ja lääkäri ovat velvollisia auttamaan. Päiväkirjan käyttäminen jäsentää
ajatuksia ja sitä voi myöhemmin käyttää todisteena. Tee turvasuunnitelma, miten
pääset pois akuutissa tilanteessa. 112 on numero mistä soitat poliisin tai
ambulanssin.
On myös erittäin tärkeää, että et yhtään soimaa itseäsi
siitä, että rakastuit, hurmaannuit tai katsoit jotain gurua ylöspäin. Soimaaminen
vain hidastaa toipumistasi. Sinä rakastit tai ihailit vilpittömästi. Hänestä ei
kuitenkaan ollut aitojen tunteittesi vastaanottajaksi. Häpeä ei siksi ole
sinun, vaan väkivaltaisesti käyttäytyneen.
Muista, että sinulla on oikeus elää turvassa ja rauhassa,
vaikka jatkaisitkin jonkun aikaa tai vaikka loppuelämäsi tämän henkilön lähellä
olemista. Lopeta ” lähdenkö vai en”- vatvominen. Sekin vie toipumiseen
tarvittavaa energiaa. Keskity sen sijaan miettimään turvassa ja rauhassa
elämistä. Ratkaisu tulee, kun olet voimaantunut
ja oppinut asettamaan rajasi.
Tarvitset paljon itsemyötätuntoa, lempeyttä itseäsi kohtaan.
Älä myöskään rasita itseäsi ajatuksella, että et ikinä enää löydä uutta
kumppania tai esimerkiksi työtä tai paikkaa missä voisit hyvällä omalla
tunnolla jatkaa vapaaehtoisena tai palvella Jumalaasi. Töitä yleensä tekevälle
löytyy ennemmin tai myöhemmin. Yhteisöjä, jotka ottavat sinut ilahtuneesti
vastaan, on pilvin pimein, sitten kun on sen aika. Jos päädyt lähtemään
väkivaltaisesta parisuhteestasi, uuden kumppanin löytämisestä voisit ajatella
vaikka samalla lailla miten logoterapia suhtautuu onnen etsimiseen. Logoterapian
mukaan onni tulee aina tarkoituksen ilahduttavana sivutuotteena. Oikotietä
onneen ei ole. Jos onnea ei jostain syystä sattuisi löytymään, antaa tarkoitus,
tässä tapauksessa rauha ja turvallisuus, kuitenkin yksilölle siinä määrin onnea
ja onnellisuutta, että se estää häntä vaipumasta pysyvään epätoivoon. Olisi
tietysti ihanaa, jos kaikille uutta suhdetta toivoville toipuneille olisi jossain
Se Oikea odottamassa. Niin voi toki ollakin. Se kuitenkin on satavarma, että siihen
entiseen, väkivaltaiseen tilanteeseen EI
ketään mahdu.
Väkivallasta vapaaksi
tiedon ja syvällisen tiedostamisen avulla
Kahden viimeksi kuluneen vuoden aikana olen voinut hyvin
syvällisesti perehtyä väkivallan piirteisiin, syihin ja seurauksiin. Olen esimerkiksi oppinut, että tavaroiden
heitteleminen, vaikka ne eivät osuisi yhteenkään elävään olentoon, eikä niitä
olisi edes tarkoitettu osumaan kenenkään, on väkivaltaa. Itsemurhalla uhkailu
on väkivaltaa. Väkivallasta vapaa ihminen ei milloinkaan leikittele toisen
tunteilla tai sydämellä, eikä nauti pikkuilkeyksistä. Senkin tiedän nyt, että
väkivaltaa voi kylvää uhkaamalla tai satuttamalla perheen lemmikkieläintä. Se
on muuten paljon yleisempää kuin luulemmekaan.
Lisäksi opin sanallisen itsepuolustuksen mallin:
1. Totea
2. Kritisoi
3. Kerro
minkä pitäisi muuttua
Vammaisuuden maailmassa, kun emme pysty juoksemaan
karkuun, on tuosta tiedosta paljon hyötyä.
Turhaa kipua aiheuttavalle auttajalle voisi esimerkiksi
sanoa:
1. Olet
usein kovakourainen, kun autat minua
2. Ammattilaisena
sinun pitäisi tietää mitä teet. Huono tuuli tai mikään muukaan syy, ei oikeuta
sinua satuttamaan minua
3. Lopeta!
Elämä sai ihan uuden suunnan, kun tulin tietämään, että tilan eli paikan ja menetelmien, missä
ihminen elää, pitää olla turvallisia. Käsitteen
nimi on ”turvallinen tila”. Ajatus pitää
ilman muuta lanseerata myös vammaisliikkeen käyttöön. Esimerkiksi sotea ja
vammaispalvelulain uudistusta pitää ehdottomasti tarkastella turvallisen tilan
näkökulmasta.
Tieto väkivallasta teki minuun lähtemättömän vaikutuksen.
Ihan ensimmäinen ajatukseni oli, että tästä lähtien haluan alkaa kulkemaan
ovelta ovelle, että: - Päivää, voisimmeko puhua väkivallasta? Meillä kaikilla on
hyvin pintapuoliset ja puutteelliset tiedot koko asiasta. Meihin on esimerkiksi
suorastaan pinttynyt käsitys, että aina on vikaa kummassakin osapuolessa. Uhrin
on hyvin vaikeaa ponnistaa ylös suosta, kun hänen on suositusten mukaan
jaksettava vielä ottaa putoamisestaan yhtä paljon syytä niskoilleen kuin sen,
joka hänet alun perin suonsilmään on tyrkännyt. Tuplarangaistus on väärä tapa
auttaa uhria. Olisi hyvin tärkeää tietää, että tietyn rajan jälkeen kuvaan
astuvat pelkästään tekijä ja uhri. Oivalluksella olisi suuri merkitys niin kodeissa,
kouluissa kuin työpaikoillakin.
Tietäminen ei kuitenkaan yksin riitä. Taitava manipulaattori
voi pelkän tiedon voimin päinvastoin saada lisää vettä myllyynsä. Turvallista
tilaa ei saa ikinä käyttää tukahduttamiseen. Kaikki mikä ei itseä miellytä, ei
suinkaan ole väkivaltaa. Logoterapian isä Viktor Frankl korosti vapauden ohella
vastuuta. Hän jopa toivoi New Yorkiin Vapauden patsaan läheisyyteen Vastuun
patsasta. Samoin väkivaltatietämykseen pitää heti lisätä tiedon syvällistä
ymmärtämistä ja oman käytöksensä muuttamista. Minä esimerkiksi en enää heittele
tavaroita! Osaan myös paremmin rajata ketä elämässäni saa olla. Tietysti olen
tällä matkalla tehnyt paljon virheitä ja tulen niitä tekemään. Me kaikki olemme
vain ihmisiä. Erehtyminen on inhimillistä. Omaa väkivaltaista käytöstään ei
kuitenkaan voi loppumattomiin erehtyväisyydellä selitellä. Anteeksipyyntöjen
pitää olla aitoja ja ne pitää teoillaan todistaa.
Loppusanat
Sosiaalineuvojana ollessani minulla oli tapana sanoa,
että olen kuin Maija Poppanen, lähden kun tuuli kääntyy. Nyt tuuli on taas
kääntynyt. Uusi tehtävä, uudessa paikassa odottaa. Kiitos ihanalle työtiimille
kaikesta mitä teiltä opin. Erityiskiitos Sinulle Åi IhaNainen alkuaikana
käydystä keskustelusta, jossa sanoit, ettei tätä työtä pysty tekemään, jos ei
ole vapaa miesvihasta. Halu tulla kelvolliseksi väkivaltatyöntekijäksi vaimensi
vihdoin sukuni naisten äänen päässäni. Kiitos
siitä kuuluu Sinulle!
PS. Suomi on vuonna 2015 ratifioinut Euroopan neuvoston
yleissopimuksen naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan
ehkäisemisestä. Arjessa puhutaan Istanbulin sopimuksesta, koska siellä se on allekirjoitettu.
Sopimuksessa on artikla, jossa sanotaan:
osapuolet tunnustavat, että myös miehet voivat olla parisuhdeväkivallan uhreja.
