KÄRSIMYKSISTÄ JA TREFFEISTÄ

"Terveiden ihmisten märehtiminen ja asioiden problematisointi tuntuu hänestä hölmöltä."

Tämä on hitusen problemaattinen lause.

Logoterapian mukaan kärsimys on kuin kaasu, joka täyttää ihmisen: "Ihmisen kulloisestakin elämän tilanteesta riippuu, minkä hän kokee kärsimyksenä. Periaatteessa huippumallin kalliin rakennekynnen katkeaminen matkalla kynsikuvauksiin on hänelle kärsimys. Samana aamuna naapurustossa asuvalle iäkkäälle rouvalle aiheutuu tuskaa lonkan kaulan murtumisesta. Keskenään näitä henkilöitä ei tietenkään tule eikä edes saa arvottaa tai rinnastaa, mutta kaasu-näkökulman ansioista kumpaakin on ihmisenä helpompi ymmärtää.", sanotaan Suomen Logoterapia Instituutin kustantamassa kirjassa nimeltä

”Elämällä on tarkoitus -logoterapeuttinen ajattelu itseavun välineenä.”

Kenenkään tilannetta tai kärsimystä ei siis lähtökohtaisesti saa vähätellä!

Ainavammainen minussa kuitenkin kiittää professoria lämpimästi. Äärimmäisyyden äärellä elämän tarkoitus kirkastuu ja elämän lahjaluonne avautuu. Näitä lääkäreitä soisi olevan enemmänkin.

Professorin asenne voisi olla jopa eräs avain vammaisten ihmisten oikeuksien toteutumiselle. Nykyään kun tarpeet punnitaan myös suhteessa vammattomaan ihmiseen. Ajatus on hyvä, mutta lopputulos usein paha. Johtuneeko vammattomana olemisen hyödyn mittareiden puutteesta vai asenne-esteistä, mutta olen esimerkiksi kuullut hyvinkin korkealta taholta sanotun, että siinä kun me odotamme matkapalvelua, odottaa vammatonkin joka päivä bussia, eikä se tule kotiovelta hakemaan. Entä, jos painotetaankin sanaparia joka päivä? Ollaanko jo eri sfääreissä? Joka päivä, niin monesti kuin tahtoo vs. 9 kertaa kuukaudessa. Vammaispalvelun matkoilla asiointi, harrastaminen, ystävien ja sukulaisten tapaaminen tai treffeillä käynti pitää mahduttaa näihin kertoihin. (Invataksilla treffeille meno muodostaa vielä oman haasteensa, koska bussikuski ei sinua tunne, mutta invataksi tietää kotiovesi, jopa nimesi.) Ai niin, toivottavasti tämä julkinen (vaikkakin suluissa) avautuminen treffeistä invataksilla ei johda siihen, että treffeillä käynti tulee listaan mitä EI saa vapaa-ajanmatkalla tehdä. Tästä päästäänkin seuraavaan asiaan. AINA PITÄÄ PELÄTÄ!

Tulee laki, asetus, sovellus, sosiaalityöntekijän-, vammaispalveluiden johtajan-, kaupungin valtuuston-, kaupungin hallituksen-, eduskunnan-, hallituksen vaihdos tai kilpailutus ja KAPS sinulta joko otetaan se elintärkeä palvelu pois tai vähintään alkaa pitkä piina, kun kamppailet sen takaisin. Ihan vaan yhdellä kynän pyöräytyksellä koko paletti hajoaa. Yleensä se hajoaa juuri silloin kun vammasi on hajottanut sinut säpäleiksi. Kahden pelon väliin on elämänsä rakennettava.

Onko siis ihme tai väärin, jos välillä suututtaa, kun:

a) vammattomien ei ikinä tarvitse perustella eikä kenellekään edes kertoa miksi menee vessaan tai kauppaan tai treffeille.

b) vammattomien päähän ei aina pälkähdä kuinka onnekkaita he ovat

c) vammattomisen mielestä heillekin kuuluisi meidän palvelut, koska he haluavat, kun meilläkin on. Haluajilla ei aina ole hajuakaan mitä menetyksiä palvelun saaminen on vaatinut. – Monet haluaisivat mun autoveronpalautuksen, mutta kukaan ei näitä jalkoja huolisi, tapasi eräs rakas, rakas ystäväni sanoa, kun olimme nuoria. Vaikea vamma lopetti ystävyytemme ennen kuin olimme keski-ikäisiä.

Studiossa ollaan näin Pyhäinäivän alla surullisia. Tuli taasen kutsu saatella viimeiselle matkalle eräs ainavammainen taistelija. Ollos iäti muistettu! Hänkään ei saavuttanut oikeaa vanhuutta, mikä ainavammaisuudessa yksilön kohtalona usein on.

Sekunnin siis saanee pääväestöä syyllistää?

Ps. 1 (Pliis, Nutturalle ei saa kertoa treffailusta, pyytää Runotyttö)
Ps 2. Marraskuun minä ja Runotyttö sai inspraationsa tästä:

https://www.kauppalehti.fi/uutiset/huippukirurgi-hernesniemen-huono-paatos-johtaa-kuolemaan---ihmisten-elama-on-varomista-ja-valittamista/qxkQxAM6