keskiviikko 7. kesäkuuta 2017

Kuudenkympin ja kuoleman välissä



Eilen astuin askeleen lähemmäs kuudenkympin ja kuoleman väliä. Tänään löysin hyvän kirjoituksen netistä. Siitä heräsi seuraavia, sinänsä moneen kertaan ajateltuja ja ehken kerrottujakin mietteitä, mutta kertaushan on…


"Tarkoituksena ei ole perustaa uusia ihmisoikeuksia vaan eritellä olemassa olevien oikeuksien toteuttamiskeinoja vammaisten olosuhteet huomioiden. Tämä on nähty tarpeelliseksi, koska vammaiset kohtaavat edelleen runsaasti elinolosuhteitaan ja osallistumismahdollisuuksiaan heikentäviä fyysisiä, sosiaalisia ja taloudellisia esteitä. He ovat siten yksi vakavimmassa syrjäytymisvaarassa olevista ryhmistä nyky-yhteiskunnassa”, kirjoittavat Heli Leppälä ja Kalle Könkkolä 7.6.2017 Bioetiikan instituutin nettisivuilla.


Loistavasti kiteyttetty!   
 

Eihän edes ole olemassa mitään "uusia ihmisoikeuksia”. Pitää toteuttaa ja sallia samat oikeudet MYÖS vammaisille ihmisille. Olen ikäväkseni huomannut, että uudenaikaisten (lue kovien) arvojen myötä, ovat vahvistuneet jo kertaalleen kumotut vammaiskäsitykset, joissa mennään potilas, objekti ja ”kuka vaivaista holhoo” mentaliteetilla. Tästä on seurauksena, että vammaiset henkilöt, vammaisten ihmisten palvelut, tarpeet ja vähemmistöisyys kokoajan väistyvät ja antavat tietä muille. Esimerkiksi kuljetuspalvelujen asiakkaista 66% on tällä hetkellä +65 ja tästä ryhmästä 2/3 on 75 vee. Me vaikeasti vammaiset emme useinkaan edes elä niin vanhaksi, joten VPLn kuljetuspalvelujen käyttäjien enemmistö on liikkumisesteisiä vanhoja ihmisiä, ei vaikeavammaisia. Kuljetuspalvelukustannusten kriisiydyttyä, olemme me, joita varten laki alun perin laadittiin, joutuneet sietämään monenlaisia pelkoja, kipuja ja erilaisia nöyryytyksiä yksinkertaisesti siitä syystä, että pitäisi siirtyä pisteestä A pisteeseen B. Rahan menosta on syytetty vammaisia käyttäjiä, eikä vanhuspalveluja väärin supistaneita kunnan päättäjiä. Nyt koko väestöä yhdenvertaisesti palvelevasta esteettömyydestä halutaan luopa liike-elämän lyhyiden, kvartaalitalouteen perustuvien voittojen vuoksi. Todelliset syyt osatan ovelasti kätkeä ja syyttävä sormi osoittaa jälleen kerran vammaista kansaa. Vammaisuuteen liittyvää vähemmistöisyyttä ei haluta nähdä ja vielä vähemmän sitä myöntää, joten potilasparkoja mediaseksikkäämmät vähemmistöt kruisaavat surutta ohi oikealta ja vasemmalta, yltä ja päältä…eikä tämän asian ääneen sanominen ole korrektia saati luvallista. 


Vaikeasti vammaisia on vähän, mutta meidän ympärillämme hyörii suuri joukko kuukausipalkkaa nauttivia arvioitsijoita, jotka vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen tutkivat ja arvoivat sinänsä muuttumattomia asioita. Mikään yliopisto tai akatemia ei myöntäisi varoja tutkimushankkeisiin, jossa varmistetaan, että maapallo on pyöreä ja se pyörii sittenkin. Palasin työelämään 7 vuoden tauolta syksyllä 2002 ja oikeastaan siitä pitäen on vammaisten ihmisten palveluja ja etuuksia vatvottu ja vatvottu. Lakejakin ollaan koko ajan muuttamassa. Aina pelottaa, eikä kukaan ole laskenut mitä tämä vatulointi on maksanut suhteessa siihen, miten monta meitä on!

http://www.bioetiikka.fi/?p=808