Eilen astuin askeleen
lähemmäs kuudenkympin ja kuoleman väliä. Tänään löysin hyvän kirjoituksen
netistä. Siitä heräsi seuraavia, sinänsä moneen kertaan ajateltuja ja
ehken kerrottujakin mietteitä, mutta kertaushan on…
"Tarkoituksena
ei ole perustaa uusia ihmisoikeuksia vaan eritellä olemassa olevien
oikeuksien toteuttamiskeinoja vammaisten olosuhteet huomioiden. Tämä on nähty
tarpeelliseksi, koska vammaiset kohtaavat edelleen runsaasti elinolosuhteitaan
ja osallistumismahdollisuuksiaan heikentäviä fyysisiä, sosiaalisia ja
taloudellisia esteitä. He ovat siten yksi vakavimmassa syrjäytymisvaarassa
olevista ryhmistä nyky-yhteiskunnassa”, kirjoittavat Heli Leppälä ja Kalle
Könkkolä 7.6.2017 Bioetiikan instituutin nettisivuilla.
Loistavasti kiteyttetty!
Eihän edes ole olemassa
mitään "uusia ihmisoikeuksia”. Pitää toteuttaa ja sallia samat oikeudet MYÖS vammaisille ihmisille. Olen ikäväkseni huomannut, että uudenaikaisten (lue
kovien) arvojen myötä, ovat vahvistuneet jo kertaalleen kumotut
vammaiskäsitykset, joissa mennään potilas, objekti ja ”kuka vaivaista holhoo”
mentaliteetilla. Tästä on seurauksena, että vammaiset henkilöt, vammaisten
ihmisten palvelut, tarpeet ja vähemmistöisyys kokoajan väistyvät ja antavat
tietä muille. Esimerkiksi kuljetuspalvelujen asiakkaista 66% on tällä hetkellä +65 ja tästä
ryhmästä 2/3 on 75 vee. Me vaikeasti vammaiset emme useinkaan edes elä niin
vanhaksi, joten VPLn kuljetuspalvelujen käyttäjien enemmistö on liikkumisesteisiä
vanhoja ihmisiä, ei vaikeavammaisia. Kuljetuspalvelukustannusten kriisiydyttyä,
olemme me, joita varten laki alun perin laadittiin, joutuneet sietämään monenlaisia
pelkoja, kipuja ja erilaisia nöyryytyksiä yksinkertaisesti siitä syystä, että
pitäisi siirtyä pisteestä A pisteeseen B. Rahan menosta on syytetty vammaisia
käyttäjiä, eikä vanhuspalveluja väärin supistaneita kunnan päättäjiä. Nyt koko väestöä yhdenvertaisesti
palvelevasta esteettömyydestä halutaan luopa liike-elämän lyhyiden,
kvartaalitalouteen perustuvien voittojen vuoksi. Todelliset syyt osatan ovelasti kätkeä ja syyttävä
sormi osoittaa jälleen kerran vammaista kansaa. Vammaisuuteen liittyvää vähemmistöisyyttä ei
haluta nähdä ja vielä vähemmän sitä myöntää, joten potilasparkoja mediaseksikkäämmät
vähemmistöt kruisaavat surutta ohi oikealta ja vasemmalta, yltä ja päältä…eikä
tämän asian ääneen sanominen ole korrektia saati luvallista.
Vaikeasti vammaisia on
vähän, mutta meidän ympärillämme hyörii suuri joukko kuukausipalkkaa nauttivia
arvioitsijoita, jotka vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen tutkivat ja arvoivat
sinänsä muuttumattomia asioita. Mikään yliopisto tai akatemia ei myöntäisi
varoja tutkimushankkeisiin, jossa varmistetaan, että maapallo on pyöreä ja se
pyörii sittenkin. Palasin työelämään 7 vuoden tauolta syksyllä 2002 ja
oikeastaan siitä pitäen on vammaisten ihmisten palveluja ja etuuksia vatvottu
ja vatvottu. Lakejakin ollaan koko ajan muuttamassa. Aina pelottaa, eikä kukaan
ole laskenut mitä tämä vatulointi on maksanut suhteessa siihen, miten monta meitä
on!
http://www.bioetiikka.fi/?p=808
