HS. 4.9.2014 uutisoi
otsikolla "Vammaisten hoitajat kokevat usein väkivaltaa” kuinka jopa 72%
vammaispalvelutyön ammattilaisista on kohdannut työssään väkivaltaa tai sen
uhkaa. Artikkeli perustuu Super-ammattiliiton tekemään selvitykseen nimeltä ”Eettisesti toimien, itsenäisyyttä tukien – selvitys superilaisista
vammaispalveluissa”.
Ammattiauttajien
kohtaamalle väkivallalle on heti saatava aikaan nollatoleranssi, sille ei ole
vaihtoehtoa. Ratkaisuja etsittäessä tulee myös selvittää väkivalta, jota
vammaiset henkilöt kokevat ammattiauttajien taholta. Väkivalta voi olla
halventavaa puhetta, yliolkaisuutta, auttamistilanteissa toimenpiteen tekemistä
tahallaan kivuliaasti. On myös tapahtunut, että käytetään toimenpidettä
seksuaalisen häirinnän tai jopa kajoamisen kulissina. On mahdollista, että
joidenkin ihmisten aggressiot heräävät, kun he näkevät tai kohtaavat
avuttomuutta lähimmäisessään. Valitettavasti osa aggressiivisesti toimivista
henkilöistä joko hakeutuu ja tai muuten ajautuu ammattiauttajiksi. Ongelmia
syntyy myös siitä, että meillä on edelleen voimassa ikiaikainen ”joka vaivaista
holhoo”-kulttuuri. Sen mukaan työntekijä tai tiukan paikan tullen hänen
esimiehensä, on viime kädessä saanut päättää miten vammaisen henkilön tulee
olla ja elää.
Vammaisaktivistina olen huomannut,
että joidenkin työntekijöiden on täysin mahdotonta toimia vammaisen
henkilökohtaisena avustajana, jos avustettava on samalla myös esimies. Se mikä
olisi tavallisella työpaikalla täysin kohtuullista ja normaalia työnantajan
direktio – oikeuden piiriin kuuluvaa määräysvaltaa, muuttuukin työntekijän
kiusaamiseksi tai henkiseksi väkivallaksi, koska ei ole lainkaan totuttu että
”noi määrää” edes siitä mitä ”ne” päälleen pukevat.
