Se oli loman viimeinen päivä. Meikämumme istui kaikessa
rauhassa tässä tietokoneen ääressä. Ikkuna auki ja verhot auki. Yhen äkin aloin
pohtia, että mitenkä kummassa näillä kuulonalenemilla kuulee keskustelua, niin
että sanatkin erottuvat. Ei kun päätä kääntämään vasempaan.Siinä niitä oli, siipirakennuksen katolla, 3 klp keltaisin kypärin varustettua
Remppa-Reiskaa, suurin piirtein tasan kättelyetäisyydellä. Ensin teki mieli kirkaista, mutta mummellisten pitää osata
hillitä itsensä, etteivät lapsenlapset, jos olisivat sattuneet olemaan paikalla,
pelästy. Hyvä on harjoitella joka tilanteessa. Seuraava ajatus oli, että Luojan
kiitos on vaatteita päällä. Näin meidän kesken sanottuna, en ole mikään
pukeutuja.
No, mitä tästä seurasi?
Runotyttö räpy-räpy-bling- blingaamaan ja Nuttura
marmattamaan. Parin päivän päästä liimasin ikkunoihin yhden kerroksen
sanomalehtipaperia ja sen päälle toisen kerroksen voipaperia. Ei sitä riitelyä
erkkikään kestänyt + kyllästyin myös vaatteiden vahtimiseen. Lähetin kyllä
miehille sanan, että kyse ei ole mielenosoituksesta vaan pyrkimyksestä elää
ikkunan toisella puolella koti-ja toisella puolella työelämää.
Sitten tuli se myrskypäivä. Nuttura onnistui kuvailemaan
pystytettyjen telineiden ja niiden päälle viritetyn teltan perinpohjaisen
sortumisen ja ikkunoidemme särkymisen niin taiten, että eikös vaan Meikämumme
löydä itsensä ikkunattomasta eteisestä vesipullo toisessa ja kännykkä toisessa
kädessä ynnä hengityksen apuväline nokassa. Kun kaikki oli ohi,
pelkkä mielikuva, miltä näytin sai minut nauramaan kippurassa. Mutta
alkuillasta menininki oli kyllä totisinta totta! Ihan väärässä Nuttura ei
ollut. Aamun valjettua huomasin, että kattoteltan toinen pääty oli haljennut kahtia kuin Jerusalemin temppelin
esirippu. Myrskyn jylinä, jytinä ja telineiden kolina toivat elävästi mieleen
Jerikon muurin sortumisen.
Tämän viikon maanantaina oli minulla edessä neljän päivän työmatka.
Palasin torstaina myöhään illalla. Kattoteltta oli poissa. Uusi kattomateriaali
pingotettu. Muutamia tellinkejä vain jäljellä. Ihme ja kumma se tuntuikin
olevan Nuttura, joka niiden miesten perään haikaili. Minulle hän kuiskutti, että lähdettyäni oli muka vanhastaan muistanut, kuinka Runotytön
kiinnostus sammuu veteen laitetun tulitikun lailla, jos joku miehenpuoli olisi
jotenkin Nutturasta ok. Tämä taktiikka on kuulemma enemmän kuin tarpeen Reiskojen
siirtyessä sivurakennuksesta talon korkealle katolle. Runotyttö saattaisi
keksiä päivät päästään tekosyitä pihalla piipahtamiseen. Milläs sellaista
vahtimaan??? Juu, myönnän mitä tulee siihen tulitikkuun, mutta luulen, ettei
Nuttura kuitenkaan ihan rehellinen ollut. Ettei vain olisi tottunut ääniin,
saattoipa pitää niitä kerrassaan kotoisina? Keltaiset turvakypärät ikkunan takana, ne vasta jotain olivat, jos minä vähänkin Nutturaa tunnen; tässä avarassa maailmassa ei nimittäin ole niin paljon turvaa, että Nuttura
sanoisi stop! Jos HÄN saisi päättää, niin Studion taloa kiertäisi 24/7 letka,
jonka johdossa olisi päällikkötasoinen poliisimaasturi, sitä seuraisi paloauto
ja lääkäriambulanssi ja hännän huippuna invataksi, jossa 3 suosikki
taxi-prinssiä olisi töissä kolmessa vuorossa.
Sellainen se on. Nuttura.
