sunnuntai 26. heinäkuuta 2020

LISÄÄ PINKKIÄ!



Muistan hyvin miten nuorena vaaleanpunaisen eri sävyistä tuli suorastaan autopahoinvointia muistuttava olo. Kaikki muuttui, kun ensimmäistä lapsenlasta odotettiin. Olin enemmän kuin satavarma, että tyttöhän sieltä tulee. Vaivuin pinkkiunelmiin. Tulikin potra poika ja seuraavakin oli poika ja potra. Ihania lapsenlapsia, ei voi muuta sanoa. Aivan ihania.

Minä kuitenkin jäin pinkki-levelille. Vähän myöhemmin sinne tulivat helmet, pitsit, paljetit ja yksisarviset. Ihan kaikki bing-bling alkoi kiinnostaa. Vuoden kuluttua vanhimman lapsenlapsen syntymästä inkarnoituivat facehahamot Nuttura ja Runotyttö blogiksi asti. 

Prosessini pinkki-inhosta pinkki - hulluksi johtuu mielestäni lapsuudesta ja nuoruudesta. Vammaista tyttöä kun kasvatetaan ja vammaista naista kannustetaan olemaan jotain hyvän jätkän ja muumin sekoitusta. Termillä sukupuoleton puutarhatonttukin ilmiötä on kutsuttu. Tosin termin syntymisen aikaan sukupuoleton tarkoitti muuta kuin nykyään.  

Suvun, ainakin minun sukuni, mielestä oli hyvä keskittyä kouluun ja erinäisiin velvollisuuksiin ja jättää naiselliset kotkotukset muille. Minä en missään nimessä kuulunut niihin muihin. Eipä ihme, että pinkki oksetti. Lapsiakaan ei vammaisen naisen ole hyvä saada. Harvoin suku sen mukisematta nielee, saati kannustaa. Siksi varmaan pinkit unelmat uskalsivat pulpahtaa pintaan vasta toisella kierroksella.

Myöhemmin liityttyäni vammaisten naisten naisliikkeeseen, huomasin, ettei sukupuoleen tai seksuaalisuuteen liittyät asiat olleet monelle muullekaan vammaisille naisille kovin helppoja asioita. Vammaiset tytöt ja naiset joutuvat pukemaan niitä vaatteita, jotka ovat avustajalle helppoja tai joita koko elämänsä takuueläkkeen varassa on varaa ostaa. Jos ei saa sukupuoltaan ilmasta eikä mieluusti heterokaan olla, niin miten vaikeaa on eri sukupuolivähemmistöihin kuuluvalla vammaisella naisella tai omaa tietään etsivällä nuorella? Kovasti haluaisin lanseerattavan vielä yhden sukupuolen ja se olisi vammaisen ihmisen varastettu sukupuoli. Varastettu sukupuoli toimisi sukupuolettoman puutarhatontun lisävalaistuksena kertoen minkälaisesta sukupuolettomuudesta meidän kohdalla on kysymys. 

Studiossa on tänä aamuna astuttu uudelle pinkkitasolle. Runotytön tavoitteena on barbaracartland-aste. Barbara C oli kuuluisa romanttisten viihdekirjojen kirjoittaja ja prinsessa Dianan iso - äitipuoli. Pinkkiä päällä ja pään sisältä pursui paperille pinkkejä unelmia ja prinssejä. Runotytöstä aivan hurmaava yhdistelmä. Nuttura ei tietenkään suostu. Noin viisi vuotta kestäneiden neuvottelujen jälkeen sain luvan laittaa kolme pinkkiä raitaa hiuksiini. Viime viikolla oltiin Runiksen kanssa hurvittelemassa. Katsottiin leffa nimeltä Aika jonka sain ja ostettiin NIIN pinkki hiusväri kuin ikinä. Nutturalla tietty sormensa pelissä, ettei siitä kuitenkaan mitään sokkiraitaa tullut, tulipahan vaan joku vivahdus. – Niin on parempi, sanoo Nuttura. 

Mutta kapina on alkanut. Lisää pinkkiä ilman muuta tulossa…



perjantai 5. kesäkuuta 2020

LASKEUDUMME HYGGEEN



Se alkoi murjotusviikkojen nimellä. Vetäydyttiin omaan poteroomme, kuunneltiin imeliä iskelmiä, luettiin, puistojumpattiin sekä vietettiin aikaa sukulaisten ja naapureiden kanssa, kun aikaa ei liiemmälti muulloin heille ollut. Kipuihmisinä me taukoa tarvittiin kipeästi. Murjotusviikoista saatiin voimaa syksyyn ja tulevaan talveen. Erityisen hyvin on jäänyt mieleen kesä 2008, jolloin oli kuuden viikon paussi. Sillä voimalla sitten tutkittiin logoa ja kirjoitettiin siitä opas sekä luonnosteltiin vuodelle 2010 vammaisten köyhyysohjelman pohjat työryhmän muokattavaksi. Virtaa siis riitti seuraavalle vuosikymmellekin.

Facekansa ahdistui murjotusviikoista. Jokunen kesä sitten löytyi uusi sana, hygge. Wikipedia kertoo, että hygge on norjan- ja tanskankielinen sana, jolla tarkoitetaan mukavuuden ja kodikkuuden tunnetta, joka yhdistetään myös hyvinvointiin ja seesteiseen mielialaan. Niinpä siis murjotusviikot muuttuivat hygge-viikoiksi. Imelät iskelmät ovat niiden selkäranka. Jopa Nuttura ne melkein hyväksyy, kun pysymme lähtökohtaisesti kotona tai sukulaisten ja luottoystävien seurassa. – Hygge ei ole hötkyilyä, tuumaa Nuttura. 

Äskettäin löysin areenasta kymmenosaisen, vuonna 2013 tehdyn Iskelmä-Suomi dokkarisarjan. Mainio tapa laskeutua hyggeen! Sarjan iskelmiin liittyy monia mukavia muistoja. Omasta itsestänikin olen uutta oppinut. Osassa 9 Vexi Salmi sanoo, että jokainen fiksu huomaa, että Kirkan Surun pyyhit silmistäni pois kappaleessa laulaja juttelee kuolleen kumppaninsa kanssa. Me olemme Runiksen kanssa mitä ilmeisimmin oppi-isämme ja logoterapian kehittäjän Viktor Franklin seuraajia. Hän nimesi itsensä traagiseksi optimistiksi. Me nimittäin olemme tähän hetkeen saakka kuvitelleet, että tulee JOKU, joka pyyhkii surun pois silmistä ja taas jaksaa. – Niin tai sitten te olette vaan niitä ei- fiksuja eli tyhmiä, ei Nuttura malta olla meille muille toteamatta . Minähän jo sanoinkin, että se melkein hyväksyy… 

Rainer Friiman kertoo samassa jaksossa numero 9, että miehet ovat tulleet kiittelemään kuinka hänen laulujensa sanat ovat auttaneet näitä miehiä ilmaisemaan tunteitaan. Tästäpä tuli mieleen hauska tarina omasta nuoruudestani. Lukiolaisena minulla oli heila. Heilalla oli tapana soittaa puhelimella ja komentaa avaamaan äkkiä radio tietyltä kanavalta. Joka kerran siellä soi Merja Rantamäen kappale Veit sydämen. – Kumma tyyppi, hölmö laulu, minä tuumasin. En sitä hänelle kuitenkaan koskaan raaskinut kertoa. No, heila meni menojaan. Kului noin 30 vuotta. Oli kesä. Satu Silvo ja Heikki Hietamies juonsivat Tangomarkkinoita. Silvo totesi juontojensa lomassa, kuinka mies naista tangoon viedessään aina toivoo, että nainen kuuntelee ja ymmärtää sanat. AUTS!

Tämän vuoden hygge on erilaisempi kuin ikinä. Takana on koronakevät kaikkine rajoituksineen. Onhan sillä ollut vaikutusta meidänkin elämäämme. Työpaikalla on viimeksi käyty 3.3. Siitä pitäen etänä. Onnistuu muuten ryhmänkin pitäminen. Kokemus oli voimallinen. Harrastukset jäivät samaan aikaan tauolle. Sen jälkeen on käyty kerran viikossa kahdessa lähikaupassa. No, Nutturalle tämä on ollut kulta-aikaa, senhän nyt arvaa.

Olen paljon miettinyt omia rajoitteitani. Uudenmaan sulku johdatti minut ajattelemaan, että ihan sama auki tai kiinni. Vammaispalveluiden kuljetuspalvelu toimii vain rajatulla alueella, eikä alue kata läheskään koko Uuttamaata. Toinen oivallus on ollut, että viruksen ansiosta voin olla 110% samalla viivalla, kun joku toivottaa, että pysytään terveenä.

Tämän vuoden hygge poikkeaa muista myös siinä, että yleensä voimia on kerätty tulevaan. Tällä kertaa pääpaino on jälkikäteen lepäämisessä ja toipumisessa. Juuri ennen koronaa viimeinen tädeistäni menehtyi kunnioitettavassa 83 vuoden iässä. Lähipiirissä on ollut vakava sairastuminen, johon kuitenkin saatiin ihmeellinen käänne ja tulevaisuuden valo. Siitä olen kovasti iloinen ja kiitollinen. Lisäksi sain kuin sainkin loppuun ison urakan ammatillisten valmiuksien lisäämiseksi. Työn ohella, korona keväänä ja kuuden kympin kynnyksellä jopa Nuttura antaa siitä minulle pisteen. Minä tarvitsen hyggeä ehkä enemmän kuin ikinä.Tätä kirjoittaessani siihen on aikaa viikonloppu ja viikko. 

Pysytään terveinä, jooko?

Kuvassa on noin vaaksanmittainen pastellin vihreä nalle, jolla on valkoinen rusetti kaulassa.

maanantai 13. huhtikuuta 2020

SYNTIÄ, SYNTIÄ


Minä olen harmillisen allerginen monelle hedelmälle ja osalle vihanneksiakin. Muistan, kuinka minulle nuoren hymähdeltiin, kun vaikka hernettä katsomalla tiesin, käykö se vai ei. Silloin ei tiedetty vielä ristiin allergiasta. Allergia voi liittyä muuhunkin kuin syömisiin. Joululahjaksi saatu ihanaisen ihana alpakkahurstula on nyt yläkaapissa syksyä odottamassa. Lepän- ja koivun kukinta ynnä alpakka eivät näemmä passaa yhteen. Yskittää. Näinä aikoina ei meinaa uskaltaa edes yksiksensä yskiskellä. Eräs stad-up koomikko onkin loihenut lausumaan, että ennen ihminen yskäisi peittääkseen toisesta päästä paukahtaneen väärän viestin, nyt se on mennyt toisin päin. 

Allergioihin palatakseni niiden lisäksi refluksitauti entisestään supistaa niin marja-, hedelmä – kuin vihannes valikoimaani. Viime vuosikymmenellä löysin kuitenkin persimonin, joka suureksi hämmästyksekseni passaa niin yskälle kuin vatsallekin. Mutta ei tietenkään Nutturalle. Hänen mielestään Studion väki, varsinkaan Runotyttö, ei todellakaan tarvitse mitään eksotiikkaa elämäänsä. Ei edes hedelmien muodossa. Persimonin alkukirjaimet ovat myös herättäneet Nutturan epäluulon. Hänen mielestään meille riittää vallanmainiosti mustikka maustettuna ripauksella puolukoita, jotka refluksi on alkanut närästämättä niellä. 

Juuri nyt näyttää siltä, että Nuttura on voittamassa. Tänään Pääsiäismaanantaina 13.4.2020 Ylen sivuilta luimme Jani Kaaron kolumnin Vanhan kansan lohturuoka. Siinä mm. sanotaan: ”Kun länsimaiset kuluttajat kiinnostuivat kvinoasta, sen hinta nousi: Wilsonin mukaan vuosien 2000-2006 välillä yli 600 prosenttia. Boliviassa kvinoalle raivattiin lisää peltoa laamojen laitumista ja perinteiset viljelymenetelmät väistyivät tehotuotannon tieltä – tuloksena viljelysmaan eroosio, torjunta-aineiden käytön lisääntyminen ja kovia tappeluita Bolivian ja Perun kvinoantuottajien kesken. Puhumattakaan siitä mitä on tapahtunut pienviljelijölle sen jälkeen, kun kvinoa vaihtui johonkin toiseen ruokahullutukseen ja sen hinnat romahtivat.” Lisäksi kysytään: Kuulostan varmaankin ihan vaarilta, mutta senkin uhalla kysyn, onko meidän pakko hifistellä ruoalla tällä tavalla. 

Lopputulos: Persimoni on syntiä, vaikka sitä ei jutussa edes nimeltä mainita. Onneksi nyt ei ole persimonien aika. Runis ja minä laitamme toivomme siihen, että ensi satokauteen mennessä Nuttura on asian unohtanut. Mikä sinänsä on aika epätodennäköistä. Ehkä pystymme syksyllä tarjoilemaan näitä hedelmiä sharon - hedelmän nimissä? Ans´kattoo sitten. 

PS: Pysykää kotona! ja katsokaa standuppia youtubesta